30 kesäkuuta 2015

Because he's worth it

Vieläkö muistat tämän Parturipalveluja herrasmiehille postauksen? Ostin vuosi sitten Mikolle syntymäpäivälahjaksi lahjakortin parranajoon. Melkein koko vuosihan tässä vierähti, ennen kuin hän ehti nauttimaan ajosta. Onneksi ehti, sillä kotiin asteli tyytyväinen mies, parta skarpiksi ajettuna ja hyvän tuoksuisena :). Olin ostanut Mikolle veitsellä ajo specialin, mutta koska siihen olisi kuulunut parranajo kokonaan pois, sai hän mukaellun käsittelyn. Parranajoon sisältyi koneella/saksilla ajon lisäksi hieronta ja parran käsittely öljyllä.

Kokemus oli kuulemma virkistävä, ja mies lähtisi uudestaankin ajeltavaksi. Vastaavaa palvelua hän suosittelisi kokemuksena kaikille miehille, sekä häihin ja juhliin sopivana ehostuksena.


Parta on kuivaa karvaa, jota on hyvä kosteuttaa hoitavalla öljyllä. Samalla kosteutuu myös iho parran alta. Parrakkaille miehille vinkiksi; öljyn voi levittää parralle hoitoaineen jälkeen, ja näin saat pehmeän ja hyvältä tuoksuvan parran ;).

Poimi tästä siis hyvä vinkki talteen syntymäpäiväksi, tulevaksi isänpäiväksi,  tai muuten vain virkistykseksi miehelle...koska hän on sen arvoinen  .

25 kesäkuuta 2015

Tunneshoppaaja

Se hyvä puoli sadepäivissä on, että kotona saa jotakin aikaiseksi. Työn alla on ollut Silkin huone, joka alkaa näyttää jo aika tyttömäiseltä. Silkin huoneen kohdalla tämän maman sisustuspolitiikka ei ole ollenkaan supisuomalaisen käytännöllinen, jota olen kuuliaisesti muutamia vuosia noudattanut. Tällä kertaa annoin ajatuksen rönsyillä, ja hankin juuri sitä mikä tuntui ihanalta. Tunneshoppaaja ilmoittautuu .

Hankin Silkin sängyn päälle pienen kirjahyllyn, jossa kirjojen kannet ovat eteenpäin. Kirjoja ei mahdu hyllyyn kovin monta, mutta näin pikkuinen pääsee itse valitsemaan mieluisen iltasatukirjan, jahka niitä hyllyyn täydennetään :). Alin hyllylevy on leveämpi, ja siihen mahtuu sopivasti unikaverit odottamaan seuraa yöunille. Ihastuttava pieni hyllykkö on Tanskalaisen Oliver furnituren. Abc-kirjaimet oli niin hauskat, että hankin niitä kaksi pakettia ja sekoittelin beigeä ja vaaleanpunaista. Toisen setin kiinnitän johonkin lelulaatikkojen läheisyyteen, kunhan saan soviteltua niille paikan.

Sänkyä kokeilimme jo kerran Silkin huoneeseen, mutta illan tullen jänistimme Mikon kanssa, ja kärräsimme sängyn takaisin omaan makuuhuoneeseen. Hohhoijaa, tsemppaamme joku ilta uudestaan Silkki sai myös oman vaatepuun mekoille ja pienen pukeutumispeilin :).


Valkoiset henkarit ovat Zarasta ja alahyllyllä oleva boksi kätkee sisälleen Silkin kenkiä.
Mama lves!

Tästä on hyvä jatkaa sisustusmatkaa.

21 kesäkuuta 2015

Laatuaikaa perheen kanssa

Espoo on siitä mukava paikka, että vaikka ei omista omaa venettä (vielä - universumi ohoi!), niin merelle ja saaristoon pääsee helposti. Esimerkiksi hurauttamalla auton parkkiin Haukilahden rantaan, ja hyppäämällä siitä saaristoveneen kyytiin. Näin me tehtiin tänään ja nautittiin merestä, auringonpaisteesta, sekä Isosta Vasikkasaaresta.

Iso Vasikkasaari on erittäin lapsiystävällinen paikka, ja kärryillä pääsee loistavasti lähes koko saaren ympäri. Grillikatoksia on useita, samoin kuin saniteettitiloja. Leikkipaikka keinuineen ja hiekkalaatikkoineen, sekä lapsille sopiva uimaranta ovat ihan lähellä saaristoveneen laituria. Joten, vaikka matkassa olisi koko perheen eväät niin kantaminen ei käy taakaksi :). Saarelta löytyy myös ravintola, sekä kahvila.



Päivän paras oli lampaat, ja niiden ääntelyä matkiva Silkki :).

Nyt syöttötuolissa istuu ulkoilmasta väsähtänyt pikkuinen iltapuurolainen . Luulen että meillä nukutaan tänä yönä tosi hyvin ;)!

Espoon saaristoliikenteen aikataulun löydät täältä.

19 kesäkuuta 2015

Lämpöinen juhannus!

Täällä ollaan lähdössä nauttimaan Suomen suloisesta suvesta, ja keskikesän juhlasta ystäväpariskunnan luokse. Heillä on ihana kaksivuotias tytär, jota Silkki fanittaa niin kovasti. Viimeksi Silkillä tuli ihan kyyneleet silmiin kun ystävä lähti kotiin leikkimästä. Hyvää seuraa on siis tiedossa isoille ja pienille, grilliherkkujen äärellä.

Jälkkärivastaavana leipaisin mukaan aikuisempaan makuun sopivan Fazerina-kakun, ja pienemmille mansikkamuffineja. Olisin mielelläni halunnut tehdä tuoreista mansikoista kesäkakun. Kolme ruokakauppaa kierrettyäni luovuin alkuperäisestä ideasta, sillä kotimaiset mansikat ovat kiven alla löytää. Muffineissa on siis muistoja viime kesältä .

Moni ystävä on voivotellut juhannuksen säätä. Tästä johtuen jäin pohtimaan omaa lapsuutta, ja sitä miten kesä aina tuntui lämpöiseltä - vaikka vettä olisi tullut vaakatasossa. Etelän-serkut jaksoivat aina ihmetellä, miten meillä lapissa oli vielä juhannuksenakin lumikeko takapihalla. Samaan aikaan talviturkki oli kuitenkin jo heitetty, ja oman rannan hiekalla leikitty. Kesän täytyy siis olla "korvien välissä" :).

Suklaa-lovers, reseptin bongasin täältä ;)!


Joten, ei muuta kuin hupparinnyöriä tiukemmalle, ja mahtavaa keskikesän juhlaa ihan jokaiselle!

03 kesäkuuta 2015

Helppo tapa tilata tavaraa USA:sta ❤

Silkin huone toimii meillä edelleen liinavaate, pyyheliina ja irtotavara varastona. Kodinhoitohuoneen asennus on nimittäin edelleen kesken...voi että jotkut asiat voivat kestää... Mutta, sehän ei tätä mamaa hidastanut, vaan sopivissa väleissä olen suunnitellut Silkin huoneen sisustusta ;). Sopivien lelulaatikoiden löytäminen oli vain aikamoinen haaste. Halusin nimikoidut, mutta simppelit lelulaatikot, joita en millään löytänyt googlailusta huolimatta euroopan rajojen sisäpuolelta. Oikeat laatikot löytyivät toki lopulta - mistä muualtakaan kuin USA:sta :).

Ongelma USA:sta tilaamisessa välillä on, että tietyt kaupat eivät toimita tavaraa maan rajojen ulkopuolelle. Kuten ei RH baby&child -liike, josta lelulaatikot löysin. Löysin kuitenkin mahtavan henkilökohtaisen shoppaajan, joka auttoi asiassa .

Tässä siis vinkki, mikäli halajat tilata tavaraa amerikasta :). USA-Scandinavia.com tuo amerikan lähellesi . Yrityksen omistaja Bente Fajardo hoitaa ostokset puolestasi, ja edelleen lähettää ne sinulle suomeen. Sinun tarvitsee vain kirjoittaa "Wishlist" -kohtaan mitä haluat tilata ja mistä. Bente ottaa sinuun yhteyttä sähköpostitse, ja tilaa tavarat puolestasi. Maksu hoituu turvallisesti paypal-palvelun kautta. Ihanan kätevää! Voin lämmöllä suositella kyseistä palvelua. Hyvin asiantuntevaa, ja luotettavaa. Mama lves!


Lelulaatikot kuvassa ensimmäisenä. Toisessa lukee isabel, ja toisessa lelut. Tyttömäisen valaisimen tilasin Ellokselta, ja abc-kirjaimet ovat Kids Conceptin.

Pikku apulainen avaamassa USA:sta saapunutta pakettia.