30 marraskuuta 2015

Underwear Monday

Jos Casual Friday tarkoittaa sitä, että saa jättää solmion naulaan ja pukeutua rennommin, niin tarkoittaako Underwear Monday sitten sitä, että saa hengailla kalsareissa/pyjamassa koko päivän :)? Ainakin tällaisella myrskyllä se houkuttelisi suuresti .

Me saatiin kuitenkin reippailtua Silkin kanssa sen verran että kävimme aamupäivällä puistossa, vaikka pikku-neiti yrittikin kääntyä jo kotiovelta takaisin ;). Onneksi puistossa oli seurana muitakin lapsia, muuten reissu olisi jäänyt lyhyeksi. Iltapäivällä minulla ja Silkillä on ohjelmassa kauniin tonttulakin metsästys. Silkillä on muskarin joulujuhlaesitys keskiviikkona, ja siellä kaikilla pitäisi olla tonttulakit päässä. Toivottavasti kauniita lakkeja vielä löytyy.


Tässä maman ja Silkin ensimmäiset yhdessä leivotut joulutortut.
Silkin torttu on keskellä -  marmeladi päällä tietysti .


Mukavaa viikonalkua kauniit, huomenna on jo joulukuu!

29 marraskuuta 2015

Sauna

Tämän maman sauna-rituaalit ovat olleet puolisen vuotta tauolla. Kesällä en omaa saunaa oikeastaan edes kaivannut, mutta talvikuukausina on rentouttavaa päästä lämmittelemään saunan lämpöön. Jos talomme sijaitsisi Miamissa, olisimme varmaan käyttäneet saunaan tarvittavat neliöt isompaan wc-tilaan suihkulla. Joka lapsiperheessä olisi ollut hyvä huomioida ;). Mikään super-saunoja en siis ole, mutta nautin lämmöstä ja saunan tuomasta puhtaasta ja rennosta olosta. Kotona saunomisessa parasta on se, että saunan jälkeen voi pukea mukavat kotivaatteet päälle, ja jatkaa rennolla fiiliksellä koko illan .

Meillä sauna ikään kuin unohtui talopaketista pois. Olimme Portugalissa kun saunan pintamateriaalit olisi pitänyt valita, ja jostain syystä sähköpostit aikataulusta ja materiaaleista olivat menneet Dekotalon kanssa ristiin. Kotiin tullessamme saunan seinät oli paneloitu kuusipaneelilla, ja lauteet olisivat tulleet samalla. Päätimme siis nopeasti tiputtaa lauteet pois koska materiaali ei miellyttänyt, ja pohtia hetken mitä saunalle teemme. Ja näin pitkään sitä pohdittiin ;). Jotenkin tuntuu rahan haaskaukselta purkaa uusia paneeleita pois, joten päätimme toteuttaa lauteet toivotulla vaalealla haavalla ja jättää kuuset seinille.




Oikealla on mallikuva lauteista, ja vasemalla maman unelmavaalea sauna.

Pientä modernisointia mallikuva vielä kaipaa. Sitä haemme kääntämällä kaikki laudepaneelit pitkittäin, jotta saunan yleisilme säilyy yksinkertaisena ja eleganttina. Samalla lauteet ovat samansuuntaiset kylpyhuoneen laatoituksen kanssa, ja sekin rauhoittaa tunnelmaa. Kapeammat rimoitukset tuntuvat jotenkin niin...90 -luvulta, että vaihdamme rimat leveämpään peitepanelointiin. Kaiteet kaipaa myös pientä modernisointia. Muuten mallikuva on passeli meidän neliöihin. Materiaali lauteissa tulee olemaan vaalea leveä haapalankku.

Toiveissa on saada saunoa joulusauna kotona .

27 marraskuuta 2015

Koti-perjantai

Eilinen hääpäivä ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Heh, nimi paperihääpäivä oli sentään osuva nessupaketin äärellä ;). Olin neljä päivää terveenä, ja nyt siis uudelleen flunssassa. Luulin että taaperot sairastavat kaiken maailman flunssat ja kiertotaudit, mitä nyt kerhoissa ja neuvolan lattioilla kontatessa tarttuu. Meillä se olen kuitenkin minä. Olisi ollut mukava juhlistaa Mikon kanssa hääpäivää ja käydä kahdestaan syömässä, mutta se jäi nyt toiseen päivään. Suklaa ja kukat kuitenkin piristivät iltaa . Ah, niin ja hääpäivälahjaksi saatu märkätilan ovi!

Tänään meillä oli tarkoitus lähteä Silkkiksen kanssa kaupungille humputtelemaan ja kahville uuden kummitytön luo. Kaupunki-reissu vaihtui kuitenkin kotiaamuun, sillä en uskalla lähteä viemään flunssa-pöpöjä muille. Parasta on vain parannella kotosalla. Meidän aamu menikin köllötellessä sängyssä, ja nauttiessa aamupalaa kynttilän valossa. Sen jälkeen luimme Silkin lempikirjat läpi, yhä uudelleen ja uudelleen. Tiedän ainakin mitä ostan pienelle innokkaalle lukijalle joululahjaksi ;)!

Mukana lukemisissa oli myös maman Ikea -katalogi ;)!


Masu on muuttanut muotoaan pallosta päärynäksi.
Toppi Cubus & housut H&M. 

Silkin ollessa päiväunilla suuntaan seuraavaksi glögi-kuppini kanssa tyhjentämään pesukoneen, sekä itsekin päiväunille.

Ihanaa perjantaita muruset!


20 marraskuuta 2015

Viikko 35!

Viikko 35 on ollut minun osalta oikea raskausvaivojen viikko. Joihin osasyynä on varmasti ollut vuosisadan flunssa. Masu tuntuu joustamattoman isolta, ja kenkälusikasta on tullut tämän maman paras ystävä. Vielä jos saisin jostain sellaisen "roskienpoimijan", jolla voisin keräillä Silkin lelut kasaan ja nostella pudonneet tavarat ja ruuan muruset ;). Kävelytyyli on mallia pingviini, vaikka vannoin etten näytä pingviiniltä. Liitoskivut ovat kuitenkin sen verran voimakkaita, että jos otan liian pitkän askeleen, saan pikaisesti palata köpöttelemään.

Vauva numero kaksi tuntuu myös paljon voimakkaammalta kuin Silkki. Hän on selkeä liikkeissään ja rauhallinen, mutta supervoimakas pikku-kaveri. Pikkuinen mielellään nojailee lantioon tai kylkiluiden alle, etenkin kun yritän nukkua. Ei ehkä helpoin unikaveri. Sohvalla myös alkaa olla vaikea löytää mukavaa asentoa, ja telkkarin katselu menee tiheään asennon vaihtamiseen. Odotan vain, että pääsen flunssasta eroon ja voin taas harrastaa jotain pientä liikuntaa uupumatta. Se tekisi terää kropalle .



Maman bikinikuuri:

1. hanki bikinit
2. pue ne päälle


Pullerosta olosta, ja ulkonäöstä huolimatta olo on muuten hyvä. Tunnen edelleen itseni viehättäväksi, vaikkakin kömpelöksi. Nestettä on alkanut kerääntyä kroppaan, ja osa mama-vaatteista on käynyt pieneksi. Korkkareita en voi edes haaveilla laittavani jalkaan pikkujoulukaudesta huolimatta...kaatuisin varmaan tasaisellakin lattialla, ja turpoaisin ulos kengistä puolessa tunnissa. Mutta, korvien välissä tuntuu kauniilta - se on parasta se .




Mahtavaa perjantaita!


18 marraskuuta 2015

Meidän häät

Suurin osa minulle, ei niin läheisistä tutuistani, kysyy miten päädyimme menemään Mikon kanssa New Yorkissa naimisiin. Sen sijaan läheiset ihmiset eivät sitä ole juurikaan kysele. Havahduin tähän ystäväni Italian häissä. Siellä vanha kouluaikainen ystäväni totesi, ettei olisi voinut kuvitella minun menevän muulla tavalla naimisiin, kuin New Yorkissa. Näytin varmaan hämmästyneeltä, sillä hän jatkoi...tiedäthän Carrie ja Mr.Big - New York. Hassua, mutta tiedättekö en minäkään . Sinkkuelämästä tosin ihannoin kaikkein eniten ah, aina niin diplomaattista Charlotte Yorkia!

My guide to New York - hääopas ❤.

1. Kirkko & pappi
New Yorkissa toimii Finnchurch, Suomikirkko. Naimisiin meneminen siellä noudattaa samoja periaatteita kuin Suomessa, eikä erillistä paperityötä tarvita. Matkaan mukaan tarvitset vain esteettömyystodistukset, sekä vihkiraamatun. Pastorina siellä on toimii Tiina Talvitie, sama henkilö joka meidätkin vihki :). Tiinan kanssa sovimme yhteisen skype-palaverin ennen häitä, ja sen avulla ennätimme hieman tutstua toisiimme, ja hän kokosi vihkikaavaan puheen meistä. Seurakunnalle suoritetaan 500 euron lahjoitus vihkimisestä, joka on hyvän tavan mukaista (summa taitaa tänä vuonna olla 600 euroa). Myöhemmin kuulin myös Silkin kastaneelta papilta, että myös hän olisi voinut vihkiä meidät NYC´ssa. Eli kannattaa aina kysyä, mikäli teidän perheellä on oma perhepappi, jonka haluaisitte mukaan vihkimään.

Suomikirkko vuokraa tilojaan Amerikan seurakunnalta, joten kirkko on hyvin amerikkalainen; kokolattiamattoineen ja rautaisine kotkineen. Juuri sellainen kuin New Yorkissa pitääkin olla ;). Kirkossa ei saa heittää riisiä, sillä se houkuttaa paikalle ei-toivottuja jyrsijöitä. Esimerkiksi ruusun terälehtiä saa kuitenkin ripotella kirkon sisällä. Näistä kannattaa konsultoida Tiinaa.



Jotkut ihanat sitä riisiä olivat kuitenkin salakuljettaneet...:).


Kannattaa myös huomioida vihkimisen kellonaika, sillä New Yorkissa on välillä todella ruuhkaista ja hidasta liikkua taksilla. Me myöhästyimme omista häistämme muistaakseni puoli tuntia - as usual .

2. Kanttori
Kanttorin otimme suoraan Suomikirkon kautta. Hän oli ainakin tuolloin Kalle Toivio. Meidän kappalevalinnat olivat jazzia, ja ne sopivat hyvin myös Tiinalle. Eli omia musiikkitoiveita pystyy toteuttamaan. Paikalle olisi voinut viedä myös oman cd´n, mutta me halusimme elävää musiikkia tuomaan tunnelmaa. Sattumoisin New Yorkissa opiskeli tuolloin myös Nina Maya, joka on suomalainen jazz-laulajatar. Ihana nainen, joka elävöitti puolestaan lisää vihkitilaisuutta. Kirkolta löytyy siis ainakin urut, ja vanha jazz-piano. Kanttorin kustannus oli tulloin 300 dollaria, jonka maksoimme paikan päällä. Lisäkustannuksia voi tulla nuoteista, mikäli haluatte häihinne jonkin spesiaalin kappaleen.




3. Todistajat
Meillä oli mukana molempien vanhemmat, joten he myös toimivat todistajina. Seurakunnalta voi tarvittaessa pyytää todistajaa. Heitä tulee olla kaksi kappaletta paikalla, ja muistelisin että heidän kustannuksensa olisi ollut noin 50 dollaria per henkilö.

4. Valokuvaus
Meillä oli mukana Suomesta oma valokuvaaja, vau! Sakari Röyskö. Aivan mahtava tyyppi, joka edellisenä päivänä kävi läpi kaikki kuvauspaikat, suunnitteli ja ohjeisti kaiken tarvittavan. Arvostan äärimmäisen paljon hyviä kuvia, ja olen ollut niin kiitollinen jälkikäteen että valitsimme juuri hänet. Sillä hääpäivä menee niin nopeaan, jokainen hetki on kullanarvoinen - jos sinulla on niistä kuvia, takaan että olet niistä myöhemmin kiitollinen .






Sakarin saa matkalle mukaan järkevään hintaan, verrattuna New Yorkin ammattikuvaajiin, joten kannattaa olla myös häneen yhteydessä.

New Yorkissa kuvaaminen on myös rajatumpaa, esimerkiksi Empire State Buildingiin ei saanut mennä ammattikameran tai jalustan kanssa (ystävänpäivä on vuoden ainoa poikkeus). Hääpuvussa ei pääse sisään tiettyihin tiloihin eikä ravintoloihin, eikä kaikissa näissä saa kuvata. Kannattaa siis selvittää etukäteen muun muassa illallispaikan kuvausohjeistukset ja säännöt.

5. Kampaus ja meikki
New York on täynnä ihania salonkeja! Valitsin meidän hotellia lähellä olevan ja netissä hyvät arvostelut saaneen, Bon-Bon Salong´in kampaukseen ja meikkaukseen. Kuvista päätelleen myös Jessica Biel on asioinut samassa salongissa, samoin kuin vastapäisen pilvenpiirtäjän omistaja ;). Meikki oli tosi hyvä, mutta New Yorkin sää teki tepposet hiuksille. Muistan kun kampaaja kysyi mitä iPhone näyttää sateen mahdollisuudeksi, ja vastasin että 30 %. Hän tuumasi, että ei hätää "for 30 percent it never rains in New York...". Arvatkaa vain satoiko!



Kiharat aukesi, mutta muuten palvelu ja ammattitaito salongissa olivat huippu-luokkaa. Järkevään hintaan. Muistelisin että minun kampaus maksoi 100 dollaria ja meikki noin 70 dollaria. Mikon hiusten leikkaus, ja muotoilu oli 95 dollaria. Ja olisiko tullut muutama kymmenen lisää Mikon puuteroinnista. Maksoimme näistä ennakkomaksun kahta päivää etukäteen, ja loput paikanpäällä. Bon-Bon salonkiin otin yhteyttä sähköpostitse muutamaa viikkoa ennen häitä. Taisin samalla laittaa kuvan hääpuvustani, ja toivoa jotakin siihen sopivaa kampausta.

6. Kukat 
New Yorkin katukaupoista saa aivan mahtavia, pitkiä näyttäviä ruusuja. Esimerkiksi kirkon tai juhlapaikan koristeluun. Itse kuitenkin tilasin kukat kukkakaupasta, sillä meillä oli niin tiivis aikataulu, että en olisi ehtinyt kukkia etsimään. Halusin että ne ovat noutoa vaille valmiina. Me kävimme ottamassa kuvia Brooklyn Bridgellä, ja googletin kukkakaupan sen läheisyydestä. Toivekimpusta laitoin kuvan kukkakauppaan sähköpostitse, ja he solmivat kimpun ennätysvauhtia (varmaan 15 minuutissa), kun noudin kimppua. Tähän hätään en muista mitä kimpusta maksoin...jokin häälisä siinä varmasti oli. Joten jos sinulla on aikaa etsiä kauppa ja tilata kimppu ilman hää -etuliitettä. Saat sen varmasti edukkaammin. Samasta kaupasta ostin myös pussillisen ruusun terälehtiä ripoteltavaksi kirkossa.



7. Hääjuhla
New York on täynnä ihania ravintoloita, jotka sopisivat täydellisesti juhlien viettopaikaksi. Mikäli valokuvaukselle ei ole tarvetta, ja syötte normaaleissa juhlavaatteissa, lähes kaikki paikat ovat avoinna. Mutta, jos haluatte ottaa kuvia, ja illallistaa hääpuvussa, ovat ravintolat hieman haastavampia löytää. Oman kabinetin vuokraamalla tämä onnistuu, mutta hyvissä ravintoloissa ne voivat olla aika arvokkaita.

Aikataulua suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon, että lounaan jälkeen useimmat keittiöt sulkevat ovensa muutamaksi tunniksi, ja aukeavat illallisen merkeissä jälleen iltapäivällä/illalla. Tällöin myös ravintolahinnat nousevat.

Meillä kävi niin uskomattoman hyvä tuuri, että New York Palace -hotellin ravintolapäällikkö otti meidät siipiensä suojaan ja järjesti meille ateriat, tilat ja hääkakun. Juuri sillä aikataululla kun halusimme. Lisäksi hän antoi meidän valokuvata ruokailun aikana ja sekä Palacen kirjaston tiloissa, joiden ovet hän avasi meille. Yövyimme samassa hotellissa, joten luulenpa että se edesauttoi tilannetta . Miljoonia suukkoja tälle herralle New Yorkiin, hän oli oikea kultakimpale kyseisenä päivänä!




Tosiaan, ravintolan etsintään kannattaa varata hiukan aikaa, miettiä aikataulu valmiiksi, sekä budjetti. Myös ravintolan sijainti kannattaa huomioida, sillä kaikkeen liikkumiseen saa varata aika paljon aikaa.

8. Taksi & kuljetukset
Meillä oli käytössä pari siistimpää tummaa autoa hääpäivänä. Toisella matkustivat vanhempamme, ja toisella me kuvaajan ja hänen assistenttinsa kanssa. Taksin saa toki myös lennosta, mutta tilaaminen olikin hankalampaa. Joten laskimme varman päälle, ja vuokrasimme autot puoleksi päiväksi. Itse asiassa en ole varma onko keltaisia takseja ollenkaan mahdollista tilata Manhattanilla... Joka tapauksessa googlettamalla löytyy paljon vuokra-autoja kuljettajan kera. Meidän käyttämämme firma oli nimeltään Everest Limousine Service (Manhattan). Autot olivat mustia Lincolnin luksusmaastureita, ja kuljettajat olivat tosi mukavia. Viihdyimme kyydissä niin hyvin, että menimme samoilla kyydeillä myös myöhemmin lentokentälle.



Liikkumiseen New Yorkissa kannattaa varata aikaa, ja tehdä päivän aikataulu riittävän löyhäksi, jotta vältytte kiireeltä ja stressiltä. Etenkin jos kuvauspaikkoja on monta, tai hotellinne sijaitsee eri puolella kaupunkia kuin kirkko.


❤ ❤ 

Hääpäivästä ikimuistoisen tekevät myös ihmiset. Me saimme niin paljon onnentoivotuksia, hymyjä ja kädenpuristuksia ventovierailta, että olin pakahtua onnesta.

New York on ihana paikka mennä naimisiin. Kaikkina vuodenaikoina.

Budjettia on vaikea määritellä, sillä kaikki riippuu siitä mitä haluatte päivän aikana tehdä. Manhattanilla melkein kaikki on mahdollista ;).

Ja tässä vielä Mikon ohje; 


Keep Calm and Get Married!



Postauksen kuvat ovat Sakari Röyskön käsialaa.


16 marraskuuta 2015

Rakkautta ja sydämiä

Terveisiä meiltä kotoa. Meidän oli tarkoitus yöpyä vielä viime yö Tampereella. Perheen pienin kuitenkin väsähti matkustamiseen, ja minun flunssa paheni, joten oli ihana päästä omaan sänkyyn nukkumaan...yskimään :).

Flunssasta huolimatta on ollut ihana viikonloppu takana . Läheisyyden ja rakkauden akut ovat taas ladattu täyteen, kun on saanut nähdä perheenjäseniä. Toivoisinpa, että kaikki maailmassa voisivat sanoa samaa. Perjantain tapahtumat Pariisissa järkyttivät, vihastuttivat ja säälittivät minua. Turvallisuuden tarve, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet ovat ihmisyydelle yhteisiä. Pelko, ei pitäisi olla kenenkään arkipäivää, sen missään muodossa. Juuri tällaiset tapahtumat herättävät pelkoa, ja epäluottamusta ihmisissä, sekä antavat kasvualustan ääriryhmille. Moni ystävistäni oli vaihtanut Facebookissa profiilikuvan Ranskan väreihin. Toki muuallakin maailmassa kriisejä on. Mutta, tällainen pieni ele luo rajoja rikkovaa yhtenäisyyttä, kuvastaa meidän arvojamme, ja luo vahvuutta heikkoina hetkinä. Meitä kaikkia koskettavassa asiassa. Sillä on suuri merkitys. Yhtenäinen rakkaus ja välittäminen tekevät äärijärjestöjen toiminnasta vaikeampaa.

Tällaisina hetkinä sitä haluaa upottaa omat lapsensa rakkauteen ja hyvyyteen, jotta heistä kasvaisi vahvoja ja itsenäisiä päättäjiä. Omilla jaloillaan seisovia yksilöitä, jotta maailmassa tapahtuva pahuus tai vääryys ei koskaan pääse muuttamaan heidän arvojaan .

Simply love - Silkin lempparimekko.


13 marraskuuta 2015

Paperihääpäivä lähestyy

Paperihääpäivä lähestyy. Facebook toi reissusta ihanat muistot mieleen alla olevalla kuvalla. Tasan kaksi vuotta sitten istuimme Mikon kanssa lennolla, matkalla New Yorkin kautta Floridaan. Floridasta kävimme Karibian risteilyllä päivittämässä rusketukset, ja paluumatkalla menimme naimisiin New Yorkissa, jonne vanhempamme lensivät vastaan. Ihan mieletön matka! Ja samalla mielettömällä matkalla olemme edelleen, avioparina . Tosin tänään menopeli on auto, ja keula osoittaa kohti Oulua. Päästiin kuin päästiinkin reissun päälle, ja ajelemaan Silkin papan 70 -vuotispäiville. Sain tuliaisiksi flunssan, mutta onneksi se on kutakuinkin hallinnassa...luotan siihen, että äänikin palautuu huomiseen menessä kun lauletaan Paljon onnea vaan!

Tiedän että muutama teistä odottaa päivitystä New Yorkin -häistämme. Pahoittelut, että illat ovat nyt menneet parannellessa. Kun maanantaina kotiudumme, niin otan sen heti työn alle :). En ole unohtanut .



Uudelle risteilylle on vielä päästävä, 
koko perheen voimin!

10 marraskuuta 2015

Valitse oikea ammatti

Toiset valmistuvat kerran, ja toiset tarvitsevat useampia kertoja. Valmistuin viime keväänä kauneudenhoitoalalle vaikka tiesin jo ensimmäisenä päivänä koulussa, ettei minusta ole työskentelemään hoitolassa. On äärimmäisen mielenkiintoista ymmärtää ihoa ja sen elämää, sekä osata pitää siitä huolta. Tiesin kuitenkin heti, ettei alan hoitolatyö ole minua varten. Suomalaisella sisulla kävin kuitenkin koulun loppuun, vaikka jälkikäteen mietin että sisu ei ehkä kaikissa asioissa ole hyväksi. Tärkeämpää on tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa, sekä tehdä valintansa niiden pohjalta. Niin hyvin kuin pystyy.

Opiskelujen ohella ennätin olla pankissa töissä puolisen vuotta. Ajattelin työtä asiakaspalvelutyönä, jossa olisi mukava auttaa ihmisiä raha-asioiden hoidossa. Niin kauan kuin pystyin ajattelemaan näin, oli työ mukavaa ja olin hyvä siinä. Hyvin äkkiä kuitenkin huomasin työn olevan myös kovaa myyntityötä, jossa jokaista asiakasta kohtaan on tietyt tavoitteet. Ne saavutettua myyntitavoitteet luonnollisesti nousevat. En ollut ollenkaan omalla tontillani tässä, ja koin että raha-asiat ovat liian kova panos myydä. Ja monelle asiakkaalle ne ovat myös hyvin henkilökohtaisia. Pian huomasin tekeväni työtä vasten omaa tahtoani, ja tavoite edellä. Eihän siitä mitään tullut. Vaihtoehtoina oli oppia pitämään tämän tyyppisetä myyntityöstä tai tunnustaa itselle, että nyt en ole oikea tekijä oikeassa paikassa. Valitsin jälkimmäisen.

Kaikilla on omat heikkoutensa, ja niiden kanssa on vain elettävä, tai sitten niitä voi toki yrittää kehittää. Ihminen omaa kuitenkin luontaisesti asioita, joissa on hyvä. Työnteko on huomattavasti mukavampaa jos pystyy käyttämään hyödyksi omia vahvuuksiaan. Tällöin ihminen nauttii, se näkyy ulospäin ja on näin ollen myös paremmin hyödyksi yritykselle. Siksi onkin tärkeää kysyä itseltä mikä saa sinut syttymään? Mikä on intohimosi?

Samaa kysyin minä itseltäni tänä aamuna kun ajoin pääsykokeeseen. Hain opiskelemaan suuhygienistiksi. Koen että ajankohta opiskeluille on juuri nyt haasteellinen, ja pelkäänpä, etten antanut sen vuoksi parastani. Päivä oli kuitenkin äärimmäisen antoisa ryhmäkeskustelujen osalta, ja se sai minut syttymään .

Tässä minun intohimo numero yksi ❤.

Laita vahvuutesi käyttöön!


PS. työnantajalle terveisiä, viihdyn todella hyvin myös nykyisessä työssäni ;)!

08 marraskuuta 2015

Isänpäivä

Minä ja Silkki juhlimme tänään maailman parasta isää, Mikkoa. Ja kerrankin kaikki meistä oli terveenä ;)! Mikko usein myhäilee, että sitä ei tiedä miltä tuntuu olla isä, ennen kuin itse pääsee kokemaan sen. Se on maailman parasta tietysti. Haasteellista ja vastuullista, mutta isyys on kuulemma toiseksi parasta mitä hänelle on tapahtunut. Minun tapaamisen lisäksi ;)! Mikolla ei ole ollut lähipiirissä pikkuisia ennen minun tapaamistani, ja minun sisarusten ja ystävien lapsia. On ollut niin mahtavaa sivusta seurata miten luontaisesti hän tulee toimeen lasten kanssa, juttelee heille ja ottaa huomioon. Olen niin iloinen ja kiitollinen, että juuri Mikko on Silkin isä. Parempaa esikuvaa isästä ja miehestä pieni tyttö ei voisi saada.



Isä ja tytär - kuva Italian matkalta .

Yritin opettaa Silkin sanomaan isä isänpäivälahjaksi Mikolle. Vielä en kuitenkaan onnistunut. Sen sijaan Silkki on alkanut kutsua myös Mikkoa "ätäksi" :). Aikamoinen kunniamaininta pieneltä .

05 marraskuuta 2015

Viikko 33!

Pian pikkuinen on täällä. Hurjaa miten nopeasti 33 viikkoa on mennyt. Olen ihan pian kahden pienen äiti. Olen niin ylpeä jo yhdestä lapsestani, että varmaan poksahdan kun saan toisen...kirjaimellisesti ;). Tänä aamuna kun söimme Talk muru -aamumuroja Silkin kanssa, sanoin hänelle mielestäni pitkän lauseen "älä syö sormin, syö mieluummin omalla lusikalla". Oli niin hienoa huomata että hän ymmärsi viestin, tarttui omaan lusikkaansa ja yritti saada muroja suuhun sillä :). Silkin kanssa kaikki pienet asiat ovat vain jotain niin suurta .

Viikko 33 on tosiaan täynnä. Huomaan että välillä ajatuksiin hiipii tunne, että en jaksa. Esimerkiksi tiistaina Power -tunnilla huomasin ajattelevani, että nyt on aika laittaa salikortti tauolle. En jaksanut, eikä huvittanut nostaa painoja lattialta. Mietin voisinko livahtaa naistenhuoneeseen, ja vessa-hätään vedoten jättää tunnin kesken. Pohdin kuitenkin, että silloin kaikki luulevat minun lähteneen synnyttämään, joten kuuliaisesti pumppasin tunnin loppuun. Keskiviikkona kävin neuvolassa, ja verikokeessa näkyi että rauta-arvo on hiukan pudonnut. Toki se voi olla osasyy väsymykseen. Meidän päiväohjelmat Silkin kanssa ovat olleet myös aika puuhakkaita. Voisi olla hyvä idea pikkuhiljaa höllätä tahtia.


Napa pullottaa ja kettuhousut ne vain edelleen sopii päälle :)!

Muuten olen voinut tosi hyvin. Mitä nyt välillä olen hetkessä valmis purskahtamaan itkuun, jostakin pienestä harmituksesta, joka ei ole ollenkaan minun tapaista. Yritän muistaa olla ottamatta itseäni liian vakavasti, ja työntää pois harmitusta aiheuttavat ajatukset. Onneksi onnistun siinä useimmiten .

Pientä jalkaturvotusta ilmassa, mutta ainakaan mun lapintossut ei vielä purista .

02 marraskuuta 2015

Maanantai - uusi viikko

Mukavaa maanantai-iltaa!

Minun pää osui tyynyyn eilen noin klo 00.30 ja nousi ylös 02.45. Uudestaan taisin saada unen päästä kiinni joskus aamu kuudelta. Silkki oli eilen muutaman tunnin hoidossa, ja meidän pikkuisella se heijastuu öihin. Vartin välein oli suuri tarve tarkistaa, että "ätä" on paikalla . Onneksi Silkkiä väsytti aamulla, ja nousimme vasta yhdeksältä ylös. Kahvi on kyllä noussut korvaamattomaksi kaveriksi tällaisina päivinä. Vinkkinä tuleville mammoille ja papoille, jos haluatte tehdä hyvän investoinnin - hankkikaa kahvikone ;)!

Investoinneista puheen ollen, täällä on myös varustauduttu uuteen tulokkaaseen. Mikko aloitti auton vaihdolla tilavampaan...miehet... Ja minä puolestaan ostamalla tuplavaunut. Hih, naiset . Kävin testaamassa erilaisia tuplarattaita, ja lopulliseen mietintään päätyivät Mountain buggy duet -vaunut, sekä Bugaboon Donkey Duot. Mountain buggyt tuntuivat käsiin tosi tukevilta ja helposti liikuteltavilta. Uutena ostettaessa olisimme hankkineet luultavasti nämä. Jälkimmäiset kuitenkin osuivat silmiini Bugaboon kirppisryhmässä. Ja koska niitä myi perheenjäsenemme tuttava, uskaltauduin ne käytettynä ostamaan. Bugaboista löytyy googlettamalla hyvin käyttökokemuksia, mutta jos mietit vaihtoehtoisesti Mountain buggyja, suosittelen lukemaan tämän Sannan kirjoittaman postauksen, Pilvi valkoinen blogissa.

Mikon ostos - paremmat jalkatilat ja lisätila takakonttiin tulivat tarpeeseen .


Silkin kanssa olemme testanneet Donkey Duoja mono -mallisina puistoreissuilla. Rattaat liikkuvat hyvin ja ovat kevyet työntää. Pehmustettu työntöaisa on mukava ja lämmin käsissä, ja sivukoriin mahtuu kivasti tarvittavat tavarat. Istuinosa ei ole kovin tilava toppahaalarissa istuttaessa, ja haarniska tuntuu jo nyt aika naftisti mitoitetulta. Toivotaan että säätövara riittää käytössämme. Muuten olen uusiin rattaisiin tyytyväinen. Alun perin oli tarkoitus pistää nykyiset menopelimme kiertoon uusien alta, mutta Silkki nukkuu niin hyvin päiväunia Stokken Xploryissa, että en raaski luopua niistä vielä. Antaa pikkuisen pitää omansa niin kauan kuin uni niissä maistuu . Ajatuksena oli myös antaa Silkin rauhassa tottua tuleviin muutoksiin, joista yksi on uudenlaisilla rattailla liikkuminen.



Maman ostos, mussu ja pyykkipäivä - jes, tunnustan, minusta on tullut meidän perheen pyykkivastaava ;)!


Minä satsaan tänä iltana ajoissa nukkumaan käymiseen, ja starttaan viikkoni uudestaan huomenna. Kunhan saan vielä yhden pesukoneellisen tyhjennettyä.

Kivaa iltaa & marraskuista viikon alkua!