31 tammikuuta 2016

Mamma elämää

Täällä on ensimmäinen viikko kolmistaan takana vauvan sekä taaperon kanssa. Ja kirjaimellisesti viikko, sillä Mikko oli töissä myös koko viikonlopun messuilla. Olemme suurimmaksi osaksi olleet kotosalla ja totuteltu uuteen, lue hitaampaan, rytmiin. Kaikki on mennyt suurimmaksi osaksi hyvin, ja Silkki on ottanut uuden perheenjäsenen jo omakseen. Hän tarkistaa tämän tästä, että vauva on lähellä sekä halaa ja silittää ohimennen . Ainoa harmitusta herättävä asia on imettäminen, jolloin vauva on ilmeisesti liian pitkään lähellä ja maman syli varattuna. Yritän parhaani mukaan venyä syliksi kahdelle lapselle, tai huomioida Silkkiä muuten. Luulen että tämä pian helpottaa, kun Silkkis huomaa että tilanteessa ei ole mitään pelättävää.

Pieni mies sen sijaan on löytänyt jo oman rytminsä. Iltaisin hän on mukana nukuttamassa Silkkiä, ja imetän häntä samalla kun silittelen taaperon unille. Yhdeksän jälkeen ja riittävästi tankattuaan nukahtaa myös pikkuinen. Yhden aikaan Velkku (pikkuveli, eli Velkku) herää syömään ja jatkaa siitä unia 4.30 saakka. Vaipan vaihdon ja syömisen jälkeen Velkku nukkuu noin kahdeksaan. Sitten taas käymme vaihtamassa vaipan, ja imetän pientä samalla kun Silkki heräilee. Aika mainio unirytmi. Aamupäivällä Velkku jaksaa katsella minun ja Silkin touhuja välillä torkahdellen ja välillä valppaana. Yleensä hän nukahtaa kahdentoista jälkeen Silkin kanssa päiväunille. Täytyy toivoa, että tämä rytmi säilyy pitkään, niin mamakin saa pitää oman kaffepaussinsa.


Mammaelämää, mikäs sen parempaa ❤.




14 tammikuuta 2016

Vauvakuplassa

Vaaleansinisessä vauvakuplassa päivät vain ajelehtivat ohi. Ihan kuin aikaa ei olisi . Kaikista varmaan tuntuu samalta, mutta sanon sen silti. Isabel on meidän esikoinen, maman silmäterä ja ykköstyttö. Pohdin ennen toisen lapsen syntymää, että kuinka kukaan voi koskaan jakaa paikkaa Silkin kanssa. Riittääkö rakkautta luonnostaan jaettavaksi kahdelle lapselle? Sydän selvisi siitä kuitenkin heti ensi hetkestä alkaen. Rakastan molempia lapsia valtavasti, ja käsi sydämellä yhtä paljon!

Kun näen Silkin huolehtivan pikku-veikasta, halaavan ja silittävän häntä; on sydän pakahtua onnesta. Mahtavaa nähdä kuinka luonnostaan Silkki on ottanut vauvan vastaan elämään. Alkuun oli hieman kurja rajoittaa silityksiä ja haleja, koska Silkillä oli a-virus. Nyt parantuneena sisko saa halia ja hoivata pikkuista niin paljon kuin haluaa, tietysti meidän valvonnassa. Olemme myös tehneet niin, että kun meille saapuu vieraita, niin Silkki saa olla ensimmäisenä vastassa tervehtimässä. Sen jälkeen Silkkis on saanut itse näyttää pikkuveljeä läheisille. Se on ollut tosi toimiva tapa. Näin pahaa mieltä pikkuveljen saamasta huomiosta ei ole syntynyt.


Pikku-veikka ensimmäistä kertaa siskon sylissä .

10 tammikuuta 2016

Synnytyskertomus

Tässä tulee synnytyskertomus, matkasta joka alkoi hieman huonoissa merkeissä, mutta päättyi johonkin aivan ihanaan .

Vietin koko uudenvuodenaaton sohvalla 38,5 asteen kuumeessa. Illalla toivuin sen verran, että kävimme Silkin kanssa katsomassa Mikon ilotulitus-shown autosta käsin. Kahdeksan jälkeen sain nukutettua Sillkin unille ja samoihin aikoihin minulla alkoi supistelemaan. Totesin Mikolle että; voi itku, nyt se vauva varmaan syntyy... Itku siksi, että olo oli tuossa vaiheessa...heh, aika rapsakka. Illalla yhdentoista aikaan supistukset alkoivat tulla säännöllisemmin, varmaan noin seitsemän minuutin välein. Yritin katsoa supistusten lomassa Arrow -sarjaa televisiosta, ja pakata viimeisiä tavaroita sairaalakassiin. Silkki heräsi kahdeltatoista rakettien ääneen, ja oli ihastuksissaan kun pääsi niitä keittiön ikkunaan katsomaan. Ilotulitusten jälkeen totesimme Mikon kanssa, että parasta käydä koko perhe nukkumaan, jos vaikka lähtö Jorviin yöllä tulee. Yritin vielä syödä jotain, mutta edes puolikas banaani ei uponnut kuumeiseen oloon.

Heti sänkyyn päästyäni totesin, että supistukset olivat tulleet jäädäkseen, ja tämä vauva todellakin syntyy nyt. Torkahtelin supistusten välissä, mutta 02.00 luovutin ja kävin lämpimässä suihkussa rentoutumassa. Kun pääsin takaisin sänkyyn, huomasin että jotain lämmintä valui jaloilleni. Pomppasin salamana ylös sikamaisen kalliista sängystämme, ja herätin Mikon varmaan sanoilla pelasta meidän sänky! Onneksi paksu untuvatäkki hoiti asian puolestamme. Soitimme Jorviin lapsivesistä, ja sieltä neuvottiin olemaan rauhassa kotona aamuun. Supistuksia tuli vaihdellen kolmen-seitsemän minuutin välein. Vaihtelevuuden takia koin hankalaksi päättää koska olisi oikea hetki lähteä sairaalaan. Lopulta aamuseitsemältä, kun olin oksentanut kipeän supistuksen päätteeksi, totesin että nyt on olo sellainen etten jaksa olla enää kotona. Soitimme appivanhemmat meille hoitamaan Silkkiä ja onneksi he saapuivat nopeasti. Silkki tietysti heräsi, kun teimme lähtöä, mutta tuntui ymmärtävän kun sanoimme lähtevämme hakemaan vauvaa. Pääsin meidän ovelta roskakatokselle saakka supistusten välissä, ja seuraavalla tauolla autoon. Mikko ajoi kuin Kankkunen konsanaan, ja saavuimme Jorviin 10 minuutissa. Selvisin koko automatkan kahdella supistuksella. Yritin vain keskittyä hengittämiseen, ja laskemiseen. Tiesin että kun olin laskenut päässäni rauhallisesti kymmeneen, kipu helpottaisi.

Täytyy sanoa, että Jorvin käytävät ei ole tuntuneet koskaan niin pitkiltä kuin tuolloin aamu kahdeksalta. Synnytysosastolle päästyämme vastassa oli ihanan seesteinen ja rauhallinen tunnelma, vaikka lähes kaikki huoneet olivat täynnä. Itsestä vain tuntui ihan urpolta läähättää ilmoittautumistiskillä neuvolakortti kädessä, että tulin synnyttämään. Mielessäni ajattelin sen näkyneen jo kaukaa naamasta. Pääsin tutkimushuoneeseen, ja kätilö kirjasi tietoja rauhassa koneelle. Mietin mihin minun voimavarat oli kadonneet, kun tuntui etten jaksa yhtään ainoaa supistusta enää. Todella ärsyttävää, sillä luulin kipukynnykseni olevan edellisen synnytyksen jäljiltä suhteellisen korkea. Lopulta kun kätilö teki sisätutkimuksen, ja kertoi että olen seitsemän senttiä auki. Tunsin helpotuksen aallon. Voimavarat oli siis edelleen tallella, mutta kroppa ei ollut ehtinyt niin hyvin mukaan kuin edellisellä kerralla, synnytyksen käynnistyessä hitaammin. Pääsin nopeasti synnytyssaliin, ja sain kiireellisen spinaali -puudutuksen. Se ei ennättänyt tehota kokonaan, mutta vei kirkkaasti supistusten terävimmän kärjen. Olin niin onneni kukkuloilla siinä vaiheessa kun tuijotin monitorilla olevan supistuksen käyrää, joka vain nousi, ja itse pystyin olemaan suhteellisen normaalisti. Ah! Puudutteet ovat tietyissä tilanteissa taivaan lahja! Loput senttimetrit aukesivat tunnissa. Ihana, ihana kätilö kysyi siinä vaiheessa mikä minun olo on, jaksanko alkaa ponnistamaan, vai haluanko levähtää hetken. Valitsin jälkimmäisen, sillä vauvalla oli kaikki hyvin ja kätilön mukaan se voisi vielä rauhassa laskeutua alemmaksi. Sain vielä pienen annoksen epiduraalia ja ennätin levähtää vajaat pari tuntia. Täytyy sanoa, että tuli kyllä tarpeeseen. Lepotauon jälkeen kätilö sanoi, että voin alkaa ponnistamaan kun siltä tuntuu. Ajattelin, että nyt ei kyllä yhtään ponnistuta, mutta kokeillaan. Yritin kuunnella omaa kroppaani, ja ponnistaa oikealla hetkellä. Vauva olikin ilmeisen alhaalla, ja kun kuulin kätilön sanovan että se vastaa hyvin ponnistuksiin, en malttanut odottaa enää ja vauva syntyi kolmella hyvällä ponnistuksella seitsemässä minuutissa. Ja mikä ihana pieni ihminen sieltä syntyikään. Ensimmäinen mitä näin hänessä oli tummat hiukset, ja suloiset pienet kasvot. Pikkuinen oli pakko saada aivan heti syliin napanuorineen ja kaikkineen. Laskimme varpaat ja sormet, ja suukotimme pientä. Se on aivan käsittämätöntä miten oma vauva tuntuu heti omalta. Siitä ei ole epäilystäkään. Sen vain tietää, ja hänet haluaa pitää aina ja ikuisesti .

Istukka irtosi tällä kertaa ilman ponnisteluja. Tätä olin jännittänyt, sillä Silkin kohdalla istukan irtoaminen kesti yli tunnin. Yhtään repeämiä ei synnytyksessä tullut, ja muutenkin itse synnytys meni aivan nappiin. Pidimme vauvaa sylissä, joimme aamukahvia ja söimme mokkapaloja. Tällä kertaa kaikki tuntui niin luonnolliselta, ja vauvaa katsoessa tuli tunne, että juuri sinuahan olimme odottaneet. Olisimme päässeet kotiin jo kuuden tunnin seurannan jälkeen, ja normaali tilanteessa olisimme varmasti lähteneetkin heti. Minulla oli sairastamisesta ja synnytyksestä vain voimat niin kateissa, että päätin jäädä yhdeksi yöksi lepäämään ja tutustumaan rauhassa vauvaan. Seuraavana päivänä näimme lastenlääkärin, joka antoi kotiinlähtöluvan. Mikko tuli hakemaan minut ja pikku-miehen kotiin kahden aikaan. Pakkasimme tavarat ja kiitimme henkilökuntaa, sekä kiirehdimme kotiin Silkin luokse. Silkki oli aivan ihastuksissaan kun näki vauvan mukanamme. Parempaa vastaanottoa ei pieni mies olisi voinut siskoltansa saada.


06 tammikuuta 2016

Minun 2015!

Oli tarkoitus julkaista tämä postaus jo viime torstaina. Olin kuitenkin 38,5´n asteen kuumeessa, joten julkaisu jäi kuumeen ja muiden "kiireiden" jalkoihin.

Minun 2015! 

Jäikö jokin päivämäärä kuluneesta vuodesta mieleen?
Maanantai 13.4. oli meidän kaivattu muuttopäivä uuteen kotiin. Silkin 1-vuotis syntymäpäivä oli myös jännittävä, järjestimme ensimmäiset lastenjuhlat. Kesäkuun 23. päivä oli ikimuistoinen. Se oli tulevan poikamme ensimmäinen ultra, ja toisesta raskaudesta tuli siinä kohtaa todellista .

Teitkö jotakin uutta kuluneena vuonna?

Vauvavuosi oli kokonaisuudessaan uusi. Uutta oli myös lomailu ulkomailla pienen lapsen kanssa. Hassua miten prioriteetit hotellin ja matkustamisen suhteen muuttuvat. Jos lentokentältä löytyy lainarattaat ja leikkipiste, sekä hotellin läheltä leikkipuisto on näistä todella iloinen!



Hain myös opiskelemaan uutta ammattia, ja sain koulupaikan! Siirsin tosin aloitusta eteenpäin vuodelle 2017. Henkisesti päätös jälleen opiskelemaan lähtemisestä oli iso, ja taisin jopa nukkua muutaman yön heikommin. Näin jälkikäteen olen kuitenkin iloinen, että hain kouluun ja opiskelupaikka on odottamassa.

Tapahtuiko jokin suuri muutos vuonna 2015?
Henkinen kasvu äitinä, vaimona ja naisena. Se että ymmärtää elämän tällä hetkellä tapahtuvan lasten ehdoilla on vaatinut meidänkin perheessä opettelunsa .

Toinen suuri muutos minulle oli muutto omaan taloon. Olen aina kokenut tiettyä turvallisuuden tunnetta asuessani taloyhtiössä. Omilleen asettuminen tuntui suurelta muutokselta ja uuteen kotiin tottumiseen meni hetki. Hih, vasta syksyllä raskin luopua Iittalan rasioistani, joita olen AINA säilönyt keittiön yläkaapissa seuraavaa muuttoa odottamassa. Nyt olen ilmeisesti henkisesti asettunut paikoilleni.



Maat joissa matkustit?

Kävimme ensimmäisellä perhelomalla ulkomailla Portugalissa. Ihana reissu! Vauvan kanssa matkustaessa on rytmi, ja paikat joissa kävimme erilaisia kuin ennen. Vaihtelu lomiin on tervetullutta, ja nautimme uusista kulttuureista ja paikoista myös hiekkalaatikon ja kärrylenkkien kautta. Lapset tuo tullessaan paljon uusia mielenkiintoisia kohtaamisia ja keskusteluja.

Tämän vuoden toinen matka oli Italiaan, ystävän häihin. Jokunen vuosi sitten toinen ystäväni meni Italiassa naimisiin, ja silloin The Italian wedding jäi kokematta. Olen niin kiitollinen, että tällä kertaa pääsin paikan päälle. Hääpäivät ovat elämän helmihetkiä, ja kallisarvoisimpia päiviä - aina ilo olla mukana.

Lisäksi kävimme minilomalla Tallinnassa .

Paras ostoksesi?
Uusi auto. Lisätila on tullut jo nyt tarpeeseen, sekä istumamukavuus on korkeammassa autossa parempi, etenkin raskaana ollessa. Hmm...tämä oli kyllä ehkä enemmänkin Mikon ostos...

Paras lukemasi kirja?
Tähän olisi ihana vastata jokin syvällinen opus, joka muutti maailmankuvaani ja teki minusta paremman ihmisen. Mutta ei, se on Bridget Jones ja Mad about the boy. Kirja sai minut nauramaan ääneen, ja oli hetkeksi parasta vastapainoa mamaelämälle.



Toivotko, että olisit tehnyt jotakin enemmän?
Toivoisin soittaneeni useammin ystävälleni, joka nukkui tänä syksynä pois. Se on outoa, että sellaisina hetkinä kun menettää rakkaan ihmisen on kristallinkirkkaana mielessä asiat jotka ovat tärkeitä. Millä on merkitystä. Missä kohtaa kalenteriin pitää tulla tilaa, ja muut asiat voi siirtää. Mikään ei kaadu, romahda tai ole yhden ihmisen varassa jos antaa hetken aikaa lähimmäisilleen. Olisinpa soittanut, ja tavannut ystävääni useammin omien kiireideni keskellä.

Toivotko, että olisit tehnyt jotakin vähemmän?
Tämä on ehkä jatkoa edelliseen. Mutta, toivoisin kiirehtineeni vähemmän. Luulen että se olisi säästänyt muutamalta stressiltä. Joinakin päivinä vain tuntuu, että on kiire syödä aamupala jotta ehdimme neuvolaan, ja sieltä on kiire lounaalle, ja sen jälkeen päiväunille, ja ja ja... Onnistun keräämään välillä liikaa ohjelmaa yhdelle päivälle.

Pitäisi muistaa; "Don´t say maybe if you want to say no."

Mikä oli paras saavutuksesi töissä?
Tänä vuonna kävin töissä vain hetken. Sanoisin, että olen iloinen että huomasin mielelläni palaavani tehtävieni ääreen. Oikeasti nautin työstäni ja työtehtävistäni...menisin sinne varmaan vaikka minulle ei maksettaisi (toivottavasti työnantaja ei lue tätä ;)). Mutta tällä hetkellä tärkein asemapaikkani on kotona.

Entä yksityisessä elämässä?
Vastasin viime vuonna tähän, että balanssin löytäminen. Suuri vastuu ja tunne siitä, että joku pieni luottaa sinuun 110 prosenttisesti on pysäyttävä. Olla äiti, vaimo, tytär, ystävä, pitää huolta itsestä...se kaikki vaatii hetken aikaa ajatukselle, kuinka saada se toimimaan.

Tänä vuona balanssi on moneen kertaan muuttunut. Välillä se on kadonnut kokonaan, ja sitten taas löytynyt. Saavutus on ollut antaa löysiä, antaa hetken viedä, eikä pitää liian itsepintaisesti kiinni saavutetuista asioista. Saavutus on ollut lisäksi ymmärtää, että tärkeämpää on olla hyvä itselle ja omalle perheelle, kuin täydellinen muille.


Silkki ja ätä kahdestaan lapin reissulla .


Suurin virheesi vuonna 2014?
En mielelläni katso taaksepäin tai kadu tehtyjä päätöksiä. Välillä kuitenkin mielessäni mietin, olisiko viimeinen Oulun reissu flunssaisena pitänyt jättää tekemättä. Tämä loppuraskaus on ollut sairastelujen kanssa ajoittain niin rankkaa, että se on syönyt odotuksen iloa ja onnea.

Mikä teki sinut iloiseksi vuonna 2014?
Ah, miljoona pientä asiaa. Silkin oppimat taidot, sana "ätä", Mikon ostamat ihanat Swarovskin korvakorut miljoonalla timantilla. Uuden vauvan odotus. Valmistuminen. Uusi koti ja tänne tehdyt hankinnat. Uudet mamma-ystävät .

Onko jokin asia, joka olisi tehnyt kuluneesta vuodesta paremman?
Se että olisi saanut nauttia uudesta raskaudesta terveenä.

Suurin toiveesi juuri nyt?
Synnyttää terve ja ihana poikalapsi .


Tästä Lontoon matkasta on pari vuotta, mutta tuntuu kuin sitä olisi jo ikuisuus! Silkki oli salamatkustajana masussa, ja tällä reissulla ajatus blogista syttyi.


Toteutuiko edellisen vuoden toiveesi?
Toteutui! Suukkoja universumiin!

Mitä aiot tehdä toisin ensi vuonna?
Kävimme juuri ampumassa muutaman raketin, toivon että niiden myötä paukkuivat pois kaikki tulevan vuoden sairaudet. Aion panostaa enemmän omaan hyvinvointiin.

Toivoisin myös edelleen löytäväni riittävästi aikaa blogille, sillä olisin mielelläni "kannustava isosisko" arjessa. Haluaisin myös saada luotua blogistani enemmän elämän makuisen, ja pystyä kirjoittamaan tiheämmin postauksia.

02 tammikuuta 2016

Pieni poikamme on täällä!

Voi mikä uudenvuodenpäivä meillä on takana. Saimme pienen ihanan poikamme maailmaan . Pääsimme sairaalasta kotiin jo tänään iltapäivällä. Silkki nukkuu nyt omassa sängyssään, ja pikkuinen omassa pinnasängyssään. Saatte pian tarkemman synnytyskertomuksen, mutta tässä pikainen päivitys. Neuvolasta saatujen kokoarvioiden mukaan vauva oli, kuin olikin yli neljä kiloa, kokonaiset 4380g ja 52cm pitkä. Yhtä pitkä siis kuin Silkki, mutta 610g painavampi. Koosta huolimatta kaikki meni hyvin, ja meillä oli aivan mahtava kätilö Jorvissa auttamassa. Supistukset alkoivat uudenvuodenaattona yhdentoista aikaan illalla, ja siitä kaikki kävikin nopeasti. Saavuimme eilen aamulla kahdeksalta Jorviin. Tasan kello 12.00 syntyi poikamme maailmaan . Tänään tapasimme lastenlääkärin, ja saimme lähtöluvan kotiin jo kahdelta iltapäivällä. Isosisko otti pikkuveljen riemusta kiljuen vastaan, ja halusi heti halimaan. Toivotaan että tämä jatkuu näin hyvissä merkeissä.



Nyt käyn hakemassa pienen miehen syömään, ja me Mikon kanssa odotellaan Kotipizzan pizzalähetystä saapuvaksi. Sopii tunnelmaan ;)!

Mahtavaa alkanutta uutta vuotta 2016!