Nyt ensimmäisellä kerralla kerho oli vain tunnin mittainen tutustumiskerta, ja kerholaisista oli vain puoli ryhmää paikalla (neljä lasta - tytöt). Me äidit saimme olla puolisen tuntia paikalla ja katsella miten lapset tarttuvat leluihin, sekä tutustuvat paikkaan. Kaikki näytti tosi hyvältä ja pian kerhotädit sanoivat, että äidit voivat lähteä seuraavaksi puoleksi tunniksi pois. Jätin hyvillä mielin Silkin leikkimään prinsessan linnalla, mutta vähän aavistelin että jokin on pielessä...
Sain keväällä ohjeen, ettei pienelle kannata liikaa kertoa kerhosta, jotta hän ei ala etukäteen jännittämään. Mutta nyt jälkikäteen näitä ohjeita noudatettuani, näen oman virheeni. Silkki tarvitsee aikaa asioiden sulatteluun. Minun olisi pitänyt kertoa kerhosta hänelle vielä miljoona, miljoona kertaa enemmän. Niin monta kertaa, että Isabel olisi varmasti tiennyt miksi kerhoon mennään ja mitä siellä tehdään, ja missä äiti on. Niin monta kertaa että olo on varmasti turvallinen ❤. Nyt pikkuinen oli alkanut lähdettyäni itkemään, ja itkusta ei tullut loppua ennen kuin menin hakemaan hänet. Arrrgh, olen niin vihainen itselleni etten luottanut omaan vaistooni tässä asiassa. Onneksi tiedän nyt mikä meidän kohdalla meni pieleen, ja toivon että saamme asian pian korjaantumaan.
Tarinan opetus on se, että aina aina aina ja ikuisesti - luota omaan vaistoosi. Sinä tiedät mikä lapsellesi on parasta, ei kolmekymmentä vuotta virassa ollut tai alan oppikirja.
Omaan vaistoon perustuu aina se kaikki oma tietämys, ja kokemus mikä sinulla asiasta on. Ja se tietty tunne vatsanpohjassa kertoo usein enemmän kuin miljoona hyvää tarkoittavaa neuvoa.
Pikkuinen kerholainen, uusi yritys ensi kerralla ❤ :)
❤
