Oman elämän sankari

Heipä hei kauniit! Saan aika ajoin kysymyksiä; mitä minulle kuuluu, missä olen, ja onko blogini muuttanut jonkin uuden osoitteen alle? Ensinnäkin kiitos tiedusteluista, ihanaa että muistatte minut ♡. Toiseksi, minun pitäisi olla juuri nyt kirjoittamassa esseetä organisaatio viestinnästä, mutta te veitte voiton :). Sillä olette tekin olleet mielessäni, samoin kuin blogi-maailma. Blogin kirjoittaminen on ollut minulle nimittäin parasta "terapiaa" ja mindfulnessia äitiydestä nauttimiseen - ja elämästä yleensä, sillä kirjoittaminen on mahtava keino summata asioita.

Viime aikoina minut on pitänyt kiireisenä liiketalouden opinnot, jotka aloitin vuoden alussa. Ja koska opintovapaata on työnantajaltani tammikuulle 2019, niin minun on puristettava 3,5 vuoden urakka kahteen vuoteen. Ja samalla hoitaen kahta niin ihanaa, mutta ah...niin energistä lasta. Miten se onnistuu? Minun vastaus on, että kaikki onnistuu jos haluaa, täytyy vain osata priorisoida. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meillä on vielä seuraavat puolitoista vuotta sotkuisempaa (ellen sitten palkkaa siivoojaa), ja kotiruoka on vaihtunut liian usein puolivalmiiseen ruokaan. Se harmittaa minua, mutta jostakin on nipistettävä. Lisäksi blogi on saanut jäädä opintojen jalkoihin, samoin kuin facebookin käyttö, jonka pikakuvake minun oli pakko poistaa puhelimen näytöltä, jotta sain karsittua turhan selailun paheeni ;). Myös Glorian tilaus vaihtui Kauppalehteen. Instagramista en ole vielä voinut luopua, sillä jotakin vastapainoa kaikelle uudelle tiedolle saatava.

Tässä siis pähkinänkuoressa viimeiset puoli vuotta. Kuulostaako kamalalta ;)? Arvatkaa mitä, pitkästä aikaa minusta tuntuu siltä, että saan valtavan, jättimäisen ammatillisen Finnair-tyhjiön täytettyä (jokainen lentävä tietää mitä tarkoitan). Siitä olen iloinen :). Mutta jotta pysyn kahden vuoden tahdissani, nyt on jatkettava opiskelua. Katsotaan pystynkö jossakin kohtaa panostamaan blogiini paremmin. Jaksatteko odottaa ♡?

Työpöydällä alkaa olla ahdasta... :)!

Siihen sakka,

pitäkää huoli itsestänne

ja 

olkaa oman elämänne yksisarvisia.

♡

Happy Thanksgiving!

Minun sähköpösti ja facebook tulvivat Black Friday -mainoksia. Tuntuu siltä, että tämä kauppapäivä on parissa vuodessa rantautunut rytinällä Suomeen. Sinänsä hassua, koska meillä ei juhlita kiitospäivää. Minun kalenterissani olisi kyllä tilaa kiitospäivälle ❤. Joulu tuntuu usein niin kiireiseltä ajanjaksolta kaikkine järjestelyineen, että melkein nautin enemmän joulun odotuksesta kuin itse juhlapyhästä. Kiitollisuuden aiheita on niin monia, että mielelläni kokoontuisin nämä mielessä lounaalle lähimpien kanssa. Ennen joulua. Ilman mitään ylimääräistä ❤.  Ehkä meillä juhlitaan ensi vuonna kiitospäivää alkajaisiksi perheen kesken.

Tänä vuonna Mikko oli työmatkalla, ja me muut lounastimme lihapullia perunamuusilla. Mikon työmatkat ovat välillä sellaisia päiviä, etten ennätä laittaa ruokaa. En ole suuri einesten ystävä, mutta Stockmannin Herkun lihapullat ja muusi maistuvat melkein kotona tehdyiltä. Ensi vuonna sitten kalkkuna!

Viimeisessä kuudessa vuodessa olisi paljon kiitettävää; kaksi ihanaa lasta, yksi ihana aviomies, ensimmäinen yhteinen koti Mikon kanssa Espoossa, oma talo (myös Espoossa), hyvässä kunnossa olevat neljä isovanhempaa, välittävät ystävät ja läheiset, Mikon ja minun mukavat työt, yhdessä tehdyt matkat, yhdessä kerätyt joka iltaiset lelut ja leivänmurut lattialta... kaikki. mikä tekee arjesta elämisen arvoisen ❤.

"When you love

what you have

you have everything

what you need"

❤

Maidolla?

Olen kahtena aamuna peräkkäin kaatanut jogurttia maidon sijasta kahvikuppiin... S -ryhmän maustamattoman jogurtti-purkin desing on kyllä täysin epäonnistunut ;). Onneksi meillä on kaksi jääkaappia, jotta pystyin siirtämään jogurtin mahdollisimman kauas maidoista. Ajattelin tehdä jo eilen niin, mutta totesin että eihän kukaan samaan halpaan kahta kertaa mene. Ja ja, täytyy käydä jatkossa aikaisemmin nukkumaan, että aamulla erottaa purkit toisistaan :). 

Niin tai näin, nämä pimeät aamut sekoittavat tämän mamman pään. Valkoisten päivien jälkeen tämä vuodenaika todellakin tuntuu taas rankalta. Onneksi näin joulun alla on paljon ohjelmaa tarjolla lapsille, joka piristää äitiäkin. Tänään meidän suunnitelmissa on suunnata pitkästä aikaa uimahalliin uimaan koko perheen voimin. Emme ole käyneet vauvauinnissa enää viime kevään jälkeen, joten uintireissut ovat jääneet harvoiksi. Ne ovat kuitenkin hetkiä, joista koko perhe nauttii, eikä kenenkään puhelin keskeytä vesileikkejä ❤.

Mukavaa päivää murut!

❤

Vauvakuplassa

Vaaleansinisessä vauvakuplassa päivät vain ajelehtivat ohi. Ihan kuin aikaa ei olisi ❤. Kaikista varmaan tuntuu samalta, mutta sanon sen silti. Isabel on meidän esikoinen, maman silmäterä ja ykköstyttö. Pohdin ennen toisen lapsen syntymää, että kuinka kukaan voi koskaan jakaa paikkaa Silkin kanssa. Riittääkö rakkautta luonnostaan jaettavaksi kahdelle lapselle? Sydän selvisi siitä kuitenkin heti ensi hetkestä alkaen. Rakastan molempia lapsia valtavasti, ja käsi sydämellä yhtä paljon!

Kun näen Silkin huolehtivan pikku-veikasta, halaavan ja silittävän häntä; on sydän pakahtua onnesta. Mahtavaa nähdä kuinka luonnostaan Silkki on ottanut vauvan vastaan elämään. Alkuun oli hieman kurja rajoittaa silityksiä ja haleja, koska Silkillä oli a-virus. Nyt parantuneena sisko saa halia ja hoivata pikkuista niin paljon kuin haluaa, tietysti meidän valvonnassa. Olemme myös tehneet niin, että kun meille saapuu vieraita, niin Silkki saa olla ensimmäisenä vastassa tervehtimässä. Sen jälkeen Silkkis on saanut itse näyttää pikkuveljeä läheisille. Se on ollut tosi toimiva tapa. Näin pahaa mieltä pikkuveljen saamasta huomiosta ei ole syntynyt.

Pikku-veikka ensimmäistä kertaa siskon sylissä ❤.

♥