07 lokakuuta 2014

Kastejuhla suunnitteluja

Silkkisellä on ensimmäiset omat juhlat tulossa ja pikkuinen saa lauantaina ikioman virallisen nimensä! Anottiin papilta jopa "lisäaikaa" kastepapereiden palauttamiselle. Etunimi oli meille itsestään selvä, nimi joka oli molemmilla mielessä kun näimme Silkin ensimmäistä kertaa. Hoimme vain onnesta sekaisin toisillemme, että "Se" se on, se on nyt "Se"! Toinen nimi taas pohditutti pidempään, mutta vihdoin eilen saimme ilmoitettua myös toisen nimen papille. Niin mahtavaa ja jännittävää päästä kuulemaan, kun Silkkistä kutsutaan ensimmäistä kertaa virallisella nimellä! Omia kertoja ei lasketa ;).

Teetin kutsuvieraille kivat magneettikutsut Vistaprintilla. Halusin magneettiin mahdollisimman suuren kuvan ja simppelin tekstin, jotta se ei vie huomiota itse kuvalta. Vistaprintillä sai itse ladattua kuvan magneettiin ja määritettyä tekstin paikan sekä koon. Kiva idea muistaa läheisiä vaikka joulukortin sijasta. Kaunista magneettia voi pitää sitten pidempäänkin esillä jos haluaa. Kirjekuori tuntui jotenkin liian tyhjältä pelkkä magneetti sisällään, ja sen vuoksi käärin magneetit silkkipaperiin ja sidoin nauhalla.

Kauniista kuvasta vastasi jälleen tämä rakas ystävä ja samalla myös yksi tulevista kummi-tädeistä . Olen niin onnellinen että vauvakuvat tuli otettua, vaikka Silkkis oli vasta 1,5 viikkoinen! Jälkeenpäin sitä on kuitenkin kiitollinen joka ikisestä kuvasta.



Kummit on pyydetty, kastetekakut ja ruuat tilattu. Kirkkomusiikki on myös hanskassa ja samoin Silkkisen juhlavaatteet. Silkki saa päällensä isä-papan vanhan kastepuvun. Mamman pitää vain vielä pujotella vaaleanpunaiset nauhat paikalleen. Lisäksi ajattelin tilata kukkakaupasta pienelle vieheen rintaan.

Kastemekon alle tilasin suloisen mekon Nextilta. Kannataa kurkata tämä linkki, sillä mekot on hurjan paljon edukkaampia kuin Suomessa, ja ainakin tilaamani mekon laatu on juuri sitä mitä pitikin. Mama lves!

Oma mekko tuottikin sitten enemmän päänvaivaa, mikä varmaan kävikin jo viime torstain postauksesta ilmi ;). Täällä noustiin kuin noustiinkin kuin se kuuluisa lintu tuhkasta, joskin kaksi kokoa isompana kuin ennen. Oh dear...nooh, se imetys ja kärrylenkit varmaan tuottaa tulosta viimeistään ensi kuussa :)!

Nauhat odottelee paikalleen laittoa...

Maman hame löytyi h&m:sta :)

Enään siis pientä hienosäätöä koskien juhlia ja sitten vain juhlimaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!