25 kesäkuuta 2015

Tunneshoppaaja

Se hyvä puoli sadepäivissä on, että kotona saa jotakin aikaiseksi. Työn alla on ollut Silkin huone, joka alkaa näyttää jo aika tyttömäiseltä. Silkin huoneen kohdalla tämän maman sisustuspolitiikka ei ole ollenkaan supisuomalaisen käytännöllinen, jota olen kuuliaisesti muutamia vuosia noudattanut. Tällä kertaa annoin ajatuksen rönsyillä, ja hankin juuri sitä mikä tuntui ihanalta. Tunneshoppaaja ilmoittautuu .

Hankin Silkin sängyn päälle pienen kirjahyllyn, jossa kirjojen kannet ovat eteenpäin. Kirjoja ei mahdu hyllyyn kovin monta, mutta näin pikkuinen pääsee itse valitsemaan mieluisen iltasatukirjan, jahka niitä hyllyyn täydennetään :). Alin hyllylevy on leveämpi, ja siihen mahtuu sopivasti unikaverit odottamaan seuraa yöunille. Ihastuttava pieni hyllykkö on Tanskalaisen Oliver furnituren. Abc-kirjaimet oli niin hauskat, että hankin niitä kaksi pakettia ja sekoittelin beigeä ja vaaleanpunaista. Toisen setin kiinnitän johonkin lelulaatikkojen läheisyyteen, kunhan saan soviteltua niille paikan.

Sänkyä kokeilimme jo kerran Silkin huoneeseen, mutta illan tullen jänistimme Mikon kanssa, ja kärräsimme sängyn takaisin omaan makuuhuoneeseen. Hohhoijaa, tsemppaamme joku ilta uudestaan Silkki sai myös oman vaatepuun mekoille ja pienen pukeutumispeilin :).


Valkoiset henkarit ovat Zarasta ja alahyllyllä oleva boksi kätkee sisälleen Silkin kenkiä.
Mama lves!

Tästä on hyvä jatkaa sisustusmatkaa.

2 kommenttia:

  1. Ihania yksityiskohtia :-)! Mistä tuo vaatepuu on ostettu?

    VastaaPoista
  2. Kiitos, on ollut niin kiva puuhata pikkuisen "prinsessa-huonetta" :)!!

    Vaatepuun tilasin Ruotsista, Länna Möbler -verkkokaupasta; http://www.lannamobler.se/sv/barnmobler/oliver-furniture-kladstallning-seaside
    Siellä on ihania juttuja lapsille, hiukan hintavia, mutta ainakin kunnon puuta, joka toivottavasti kestää käytössä :).

    VastaaPoista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!