06 huhtikuuta 2016

Valtiovierailu Tukholman leikkipuistoon

Nyt on ensimmäinen ulkomaanmatka kahden lapsen kanssa tehty. Kävimme keväisellä Tallink Siljan Tukholman risteilyllä. Ensinnäkin oli ihana saada yhteistä aikaa perheen kanssa, ja tehdä yhdessä jotain mukavaa. Mikko on tällä hetkellä niin työllistetty, että välillä menee parikin viikkoa ilman että ehdimme nauttia yhteisestä ajasta. Toiseksi, matkalla oli mukana yksi Silkin parhaista ystävistä perheineen, joten matkaseura oli muutenkin mitä parhainta .

Silkki ei ole enää pikkuinen taapero, vaan alkaa muistuttaa jo isoa pientä tyttöä, jolle kaikki yhdessä tekeminen ja ystävät ovat tärkeitä. Sinänsä helppoa ettei matkoille tarvitse juurikaan pakata leluja, vaan toiset lapset ja uudet asiat toimivat viihdykkeenä. Pieni neiti alkaa olla myös aika määrätietoinen, joten pelkkä rattaissa istuskelu ei huvita, vaan hänen on päästävä itse kävelemään sekä tutkimaan uusia asioita. Tämän vuoksi laivamatka oli miellyttävä tapa matkustaa. Meille itse matka on yhtä tärkeä kuin päämäärä. Lasten kanssa matkustus on omalla tavallaan stressaavaa, joten me arvostamme riittävää tilaa, toimivuutta sekä mukavuutta. Tästä kaikesta pääsi nauttimaan commodore -luokan hytissä. Tähän hyttikategoriaan kuuluu muun muassa oma check in -piste terminaalissa, oma lounge jossa kävimme kahvilla ja iltapalalla, sekä tilava mukava hytti parvekkeella. Silkki viihtyi hyvin hytissä, ja pienelle oli elämys katsella merta sekä ohi-lipuvia maisemia parvekkeelta. Hytin telkkari tarjosi aamuviihdykettä pikkuiselle, jotta ennätimme itse Mikon kanssa pukea ja kerätä tavarat Tukholman vierailua varten. Max on vielä niin pikkuinen, että hänelle riitti hytin parisängyllä pötköttely sekä uusien äänien ja valojen seuraaminen.

Tukholmassa vierailun pidimme lapsiystävällisenä, ja suuntasimme Humlegården leikkipuistoon. Puistoon pääsi kätevästi sataman lähellä olevalta bussipysäkiltä (Gärdet), bussilla numero 1. Vaunujen kanssa yksi aikuisista matkustaa ilmaiseksi, ja toiselle meistä ostimme meno-paluu -lipun valmiiksi laivan infosta. Leikkipuisto oli ihan hitti pikkuisille neidoille. Leikimme siellä naisvoimin, sillä aikaa kun isit kävelytti pikkumiehiä puistossa. Leikkipuistosta kävelimme Åhlensille lounaalle ja ostoksille (kävelymatka kestää noin 20 minuuttia). Åhlensilla hoitohuone, ravintola, lastenvaatteet ja -lelut löytyvät kätevästi kaikki samasta neljännestä kerroksesta. Sujuvuutta arvostaa lasten kanssa reissatessa.

Ihanat pienet ystävykset .

Laivamatkustus oli mukavampaa kuin muistinkaan, ja lapset ovat huomioitu hyvin laivalla. Lapsille on laivalla mukavasti omaa ohjelmaa, ja ravintoloissa heille on varattu syöttötuoleja ja omia ruokia. Silkki viihtyi laivalla niin hyvin, että kun Mikko sanoi maanantaiaamuna, että Nyt lähdetään Isabel kotiin... Istahti Silkki laivan sängyn reunalle ja kyynelehti hetken. Voi maman pientä . Täytyy houkutella ystäväperhe pian uudelle matkalle!


Matkavinkkejä sitten...pakkaa mukaan Liberon wet wipesit! Niillä voi kätevästi pyyhkiä likaantuneet pienet kädet ja suut, vaatteet sekä kengät. Jopa puhdistaa omat meikit, mikäli oma putsari unohtui matkasta kuten allekirjoittaneella kävi ;)!

Hyviä risteilyjä!


2 kommenttia:

  1. Pitää itsekin harkita reissua Tukholmaan kesällä :) Mitkä tuplarattaat teillä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpöisesti, kesällä on puistotkin vihreänä :)! Meillä on käytössä Bugaboon donkey duot, hyvät perusrattaat, jotka saa tarvittaessa kavennettua yhdelle lapselle. Oli kätevät matkalla kun SIlkki ei malttanut istua laivalla rattaissa, mutta ei olisi jaksanut kävellä Tukholmassa :).

      Poista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!