16 marraskuuta 2015

Rakkautta ja sydämiä

Terveisiä meiltä kotoa. Meidän oli tarkoitus yöpyä vielä viime yö Tampereella. Perheen pienin kuitenkin väsähti matkustamiseen, ja minun flunssa paheni, joten oli ihana päästä omaan sänkyyn nukkumaan...yskimään :).

Flunssasta huolimatta on ollut ihana viikonloppu takana . Läheisyyden ja rakkauden akut ovat taas ladattu täyteen, kun on saanut nähdä perheenjäseniä. Toivoisinpa, että kaikki maailmassa voisivat sanoa samaa. Perjantain tapahtumat Pariisissa järkyttivät, vihastuttivat ja säälittivät minua. Turvallisuuden tarve, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet ovat ihmisyydelle yhteisiä. Pelko, ei pitäisi olla kenenkään arkipäivää, sen missään muodossa. Juuri tällaiset tapahtumat herättävät pelkoa, ja epäluottamusta ihmisissä, sekä antavat kasvualustan ääriryhmille. Moni ystävistäni oli vaihtanut Facebookissa profiilikuvan Ranskan väreihin. Toki muuallakin maailmassa kriisejä on. Mutta, tällainen pieni ele luo rajoja rikkovaa yhtenäisyyttä, kuvastaa meidän arvojamme, ja luo vahvuutta heikkoina hetkinä. Meitä kaikkia koskettavassa asiassa. Sillä on suuri merkitys. Yhtenäinen rakkaus ja välittäminen tekevät äärijärjestöjen toiminnasta vaikeampaa.

Tällaisina hetkinä sitä haluaa upottaa omat lapsensa rakkauteen ja hyvyyteen, jotta heistä kasvaisi vahvoja ja itsenäisiä päättäjiä. Omilla jaloillaan seisovia yksilöitä, jotta maailmassa tapahtuva pahuus tai vääryys ei koskaan pääse muuttamaan heidän arvojaan .

Simply love - Silkin lempparimekko.


2 kommenttia:

  1. Lämmin ja rakkaudentäyteinen teksti! Onnea on saada rakkautta osakseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on totta ♥. Tällaiset tapahtumat nostaa aina tunteita pintaan...

      Poista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!