10 joulukuuta 2014

Ensimmäinen kilometritolppa plakkarissa

Heräsin juuri päiväunilta Silkin vierestä, oli ihan vain tarkoitus nukuttaa Silkki, mutta kuinkas kävikään. Meillä on ollut tänään melkoinen jumppa-päivä ;). Silkki nimittäin kääntyi ensimmäisen kerran. Tyylikkäästi, heti aamulla pyjamassaan, vessan matolla. Ikää pienellä on nyt pyöreästi kolme ja puoli kuukautta :). Mama taisi olla enemmän ihmeissään kuin Silkki itse, onhan tämä kuulkaas pikkuisen elämässä suuri ensimmäinen saavutettu "kilometritolppa".

Meillä oli aamulla myös huikea baby-jumppa. Nyt on perjantaiksi pikkujoulu-moovit kunnossa, sen verran hikisesti salsattiin ;). Seuraavaksi vuorossa on pikaimurointi, jossa olen nykyään hirmu näppärä. Keskeltä lattiaa vain suurimmat hiekanmurut imuriin ja voilà! Ihmeen paljon sitä hiekkaa kärryjen matkassa sisään tuleekin. Lisäksi käydään vielä kärryttelemässä tontilla. Siellä on aina niin kiva käydä lenkillä, sen verran lähellä se nykyistä kotiamme on. Sain muuten tänään vihdoin päätettyä keittiön kaapit viimeiseen ulkomuotoonsa. Arvatkaa mitä väriä oviin tuli...no sitä korkeakiiltoista valkoista tietenkin. Yritin hakea pehmeämpää väriä, mutta mihinkäs sitä "koira karvoistaan pääsisi" ;). Väri saa riittää lattiassa, mutta siitä lisää myöhemmin :).

Mitkähän sukka-holderit noihin pikkuisiin jalkoihin keksisi...?




Kivaa keskiviikko-iltaa kullanmurut!

2 kommenttia:

  1. Korkeakiilto on pop edelleen, näin ainakin vakuutti keittiökauppias meille kun kyseenalaistin sen jo 'so last season' statusta... :) Sepä meillekin sitten ennen lomaa tilattiin vaikka olin päättänyt että enää ei tule :) Mutta korkeakiiltovalkoisella mennään, taas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, ihanaa että joku muukin päätyi siihen :). Täällä myös mietittiin, että ollaanko tilaamassa nyt ihan "vanhaa mallia", mutta totesin että valkoiseen ei koskaan kyllästy :). Varma valinta siis!

      Meille sentään tulee kiviseinä taustalle tuomaan vähän rosoisuutta...sekin tosin valkoinen ;D.

      Poista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!