27 heinäkuuta 2015

Hey Sailor!

Kaunista maanantaita! Elokuu lähestyy, tunsin sen tämän aamun kävelyllä koko kropassa. Ilmassa tuoksuu jälleen syystuoksut, ja ilma tuntuu...elokuiselta ;). Tuntuuko teistä jo tältä? Oikeastaan tykkään tästä tunteesta . Siitä tunteesta, kun kesän jäljiltä alkaa kaivata tuttuja arkirutiineita ja harrastuksia. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa lähinnä liikuntaa, terveellisempää ruokavaliota ja aikaa blogin parissa. Tällä viikolla meillä on vielä muutamia kesäjuttuja jäljellä, muun muassa Tallinnan matka, joka jäi aikaisemmin tekemättä. Mutta muuten - elokuu, olen kynsiäni myöten valmis sinua varten ;)!

Tänä aamuna kynsilakan sävy vaihtui kesän korallisävyistä kypsempään punaiseen. Luin lakoista hauskan jutun yhdestä blogista, jossa pohdittiin kynsilakkojen värisävyn vaihtumista sesongin mukaan. Huomasin aamulla lakkaa valitessani, että teen itse tämän saman tiedostamattoman värinvaihdoksen. Syksyä kohti mentäessä palaan tummanpunaisiin ja ruskeisiin lakkasävyihin, kun kesällä mieluiten upotan kynteni koralliin. Jouluna palaan jälleen punaiseen, ja uutena vuotena ranskalaiseen tai glitteriin. Kevätauringon paistaessa kaivan pinkit kynsilakat kätköistään, ja jälleen kesää kohti mentäessä värisävyt muuttuvat oranssimmiksi. En ole koskaan pohtinut tätä aikaisemmin, mutta näköjään lakkavalitani ennakoivat tulevaa sesonkia .


Lakkaan kynnet aina ennen tiskausta, jotta saan kynsinauhat puhtaaksi -  lakan sävy on Hey Sailor.


Mahtavaa viikonalkua teille!

2 kommenttia:

  1. Me ollaan lähössä perjantaina tallinnaan myös! Aateltiin käyä sielä eläintarhassa ja shoppailemassa :) yks yö ollaan hotellissa siellä. Jännää! En oo ikinä ees nähny laivaa ja nyt päästään alessan kans molemmat kyytiin :D Alessa ei kuulemma halunnut soutaa.. :)
    -noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sua, no on kyllä aikakin päästä laivaileen :)!! Ihanaa matkaa teille, nauttikaa! Meillä on samat suunnitelmat, joten moikataan jos törmätään :)!

      Poista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!