08 heinäkuuta 2015

Parisuhdeloma

Mahtavaa miten hyvää loma voi tehdä parisuhteelle. Rajaton määrä aikaa tehdä perheen kesken kivoja juttuja, mutta ennen kaikea vain nauttia yhteisestä ajasta! Meidän kulunut vuosi on ollut rakennusprojekteineen, Mikon uuden työn, molempien opiskelun, sekä Silkin odotuksen ja syntymän johdosta yksi elämäni kiireisimmistä vuosista. Ihana vuosi, mutta henkisesti vaativa ja todella kiireinen. Sen vuoksi emme tehneet tänä vuonna mitään kesälomasuunnitelmia, vaan päätimme vain viettää aikaa yhdessä. On mahtavaa huomata, että yhteinen aika on lähentänyt meidän välejä ja saanut jälleen näkemään niitä piirteitä, johon toisessa ihmisessä on ihastunut .

Olen niin kiitollinen siitä, että vaikka olemme tehneet mieleenpainuvia ulkomaanmatkoja, viettäneet aikaa maailman parhaiden ystävien kanssa, syöty, juotu ja juhlittu. Niin, tästä huolimatta meidän molempien mielestä parhaita hetkiä ovat ne hetket kun olemme avanneet kotioven, ja saaneet viettää aikaa yhdessä. Silkin myötä meidän tiimi on kasvanut yhdellä jäsenellä, ja se on vaatinut hieman sommittelua ja keskusteluakin. Hassua miten pieni ihminen voi vallata niin suuren tilan ajasta, mielestä ja sydämestä. Olen myös huojentunut siitä, että onni ja onnellisuus löytyvät näin helposti ja läheltä .

Silkki sylissä ja Mikko vierellä :).

Aika on hupeneva luonnonvara, joten nauttikaa rakkaat kesästä ja läheisistänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!