16 elokuuta 2015

Asumista Deko-talossa

Olen saanut paljon kysymyksiä uudesta kodistamme sekä Dekon talopaketistamme. Olemme asuneet nyt Moderni 133 -kodissamme nelisen kuukautta. Tavarat ovat löytäneet jo aika hyvin paikkansa, mutta vielä uupuu aika paljon sisustusjuttuja, ja muutamia käytännön asioita on ratkaisematta. Kuten se iänikuinen; mihin sijoitamme tietokoneen -kysymys :). Vierashuone kaipaa vielä kalusteita. Olohuone ei toimi nykyisellä sohvalla, jonka toimme mukanamme edellisestä kodista. Iskin silmäni Howard -sohviin, joita nyt kuumeisesti metsästän. Lisäksi koti kaipaa vielä tauluja, muutamia verhoja, paria mattoa ja kauniita valaisimia.

Huoneistoala kodissamme on 118m², kerrosala 143m² ja lisänä on kahden auton autokatos, sekä terassit. Neliöt ovat riittäneet tosi kivasti ja kaiken kaikkiaan asuminen uudessa kodissa on tuntunut hyvältä. Olemme todella tyytyväisiä sekä Dekon palveluun, että laatuun. Pystyimme muokkaamaan pohjaa, sisätiloja sekä viittä julkisivua haluamallamme tavalla, ja tehdyt muutokset olivat kohtuuhintaisia. Nostimme huonekorkeutta, lisäsimme ja suurensimme ikkunoita, lisäsimme valaistusta ja vaihdoimme sisäseinien materiaalia. Kruunuksi halusimme nostaa myös viidennen julkisivun, eli katon kunniaan ja vaihdoimme peltikaton laattatiileksi. Lisäksi teetimme isot lehtikuusi-terassit talon kolmelle sivulle.


Dekon työnjälki on ollut hyvä ja laadukas, eikä korjattavaa tähän mennessä ole juuri ollut; ihan muutama sisustustyö sekä parit sähkötyöt. Dekon talopakettiin kuuluu kiintokalusteet: keittiö, kodinhoitohuone ja kosteat tilat Domus keittiöiden kautta. Heidän kanssaan asiointi on ollut takkuista, ja korjaustyöt ovat edelleen kesken. Asennus meni kodinhoitohuoneen osalta niin pieleen kuin voitte kuvitella. Kaksi päivää ennen annettua valmistumispäivää soitin Domukselle, ja kyselin kodinhoitohuoneen asennuksen perään. Luovutuspäivänä kalusteita alettiin vihdoin asentaa ja levyjä sirkkelöitiin sisällä - jo siivotussa kodissa! Jouduimme tilaamaan uuden siivouksen. Seiniä, ikkunan karmeja ja jo asennettuja kalusteita kolhittiin, saumat irvistelivät ja lopputulos oli ikävä kyllä...kaamea. Korjaustöitä on nyt tehty neljä kuukautta. Tuntuu että jokainen osa tilataan yksitellen uudestaan, eikä lupauksia aikatauluista ole pidetty. Asiakas saa itse huudella sovittujen korjaustöiden perään, ja tällä hetkellä emme ole kuulleet myyjästä, emmekä asennusfirmasta yli kuukauteen. Viimeisin sähköposti taisi olla jotain siihen malliin "että, firma heittää nyt vähän volttia...". Anteeksi kuinka?

Ja, ja muuten asuminen on uudessa kodissa sujunut oikein hyvin. Talo on maalattu kahteen kertaan (omalle isä-papalleni tästä kiitos ), ja terassi on saanut kaidetta. Pihatyöt jäävät meillä näillä näkymin tuonnemmaksi ja keskitymme sisäpuolen asioihin näin syksyä kohti mentäessä.

Eli voin hyvillä mielin suositella Dekotalon paketteja. Jos valmiit mallit eivät heti istu omalle tontille, niin muutostöillä saat varmasti mieleisen kodin . Mitä Domukseen tulee, niin laatu on varmasti sinällänsä hyvä, mutta asiakaspalvelu ja asennus eivät meidän kohdalla ole toimineet. Jokainen päättää itse kuinka pitkälle on näissä asioissa valmis venymään, ja mihin pennosensa sijoittaa.

Mikon kesäloman aikana saimme eteisen kaapin ovet sekä vetimet paikalleen.

Rakastan meidän valkoista keittiötä joka kylpee aamuisin auringonvalossa .

Silkin huoneen tapettihaaveet vaihtui pirteään seinätarraan, jotta huone käy myös sisarukselle...lisäämme sinisiä pöllöjä tarvittaessa ;)!

Tässä vähän esimakua meidän uudesta kodista, lupaan lisäillä kuvia sitä mukaan kun nurkkia valmistuu.

Ihanaa sunnuntai-iltaa!

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä postauksesta!! Ihanalta näyttää tuo keittiö :-) Oliko tämä ihan muuttovalmis talo? Mikä on sinun arvio, että kuinka paljon pitää varata rahaa talopaketin lisäksi (jos ei tontin hintaa oteta mukaan)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva jos tykkäsit :)! On muuttovalmis talo, mutta tiputimme saunan, terassit, kaapistot ja wc/kylpyhuone kalusteet pois, jotka hankimme erikseen.

      Muihin kuluihin laskisin seuraavat kulut:
      maarakennustyöt
      perustukset mikäli ei ole tasamaan tontti (Deko) - kannattaa tarkistaa talotehtaalta
      liittymätyöt + liittymämaksut
      maalämpö
      pihatyöt
      terassit mikäli haluaa muokata (esim. laajentaa tai lasittaa...)
      materiaalien muutoshinat

      Meillä tähän meni yli 70 000 euroa, mutta kulut riippuvat pitkälti tontista ja perustusmuodosta. Pääkaupunkiseudulla varmaan 60 000 + euroa kannattaa laskea.

      Poista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!