19 maaliskuuta 2015

Rantaa ja linnoituksia

Lissabonin rantabulevardi osoittautuikin satamahenkiseksi alueeksi, ja aukioksi jonka keskellä on patsas, ja ympärillä ravintoloita ja kahviloita. Rentoon meritunnelmaan rannalla ei päässyt. S. Jorgen linnoitus sen sijaan tarjosi ihania näköaloja ja kurkistusaukkoja ihmisten pihoille ja paikalliseen elämään. Muurilta olisi melkein voinut ylettää poimimaan sitruunan alla olevasta pihapuusta! Tutustuimme linnoituksella myös suomalaiseen mieheen, joka oli asunut 20 vuotta Lissabonissa. Hän myi linnoituksella kipsistä tehtyjä kuvia, jotka ovat Lissabonin nähtävyyksistä valokuvan perusteella valettuja. Valettu Neptunus lähti meidän mukaan uuden kodin terassin ovenpieltä koristamaan.

Mikko viihtyy auton ratissa ulkomaillakin, kunhan auto on riittävän hyvä (miehet ;)), tällä kertaa upouusi e-sarjan Mercedes-Benz. Silkki on jälleen päiväunilla, mutta heti kun hän herää niin lähdemme tutustumaan pariin rantakaupunkiin, Cascaisiin ja Estoriliin. Estorilissa on myös Euroopan ensimmäinen Casino, joka on toiminut innoituksena 007 seikkaluille elokuvassa Casino Royale. Can't wait to see!


Silkki ja mama S.Jorgen linnoituksella.


Aika viileet aurinkolasit ;)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!