03 helmikuuta 2015

Toivepostaus minä & Mikko

Avaisitko sinun ja miehesi tarinaa? Ilmeisesti lentohommissa olette tavanneet? Tykkään tavastasi kirjoittaa :)


Kiistelimme juuri mieheni kanssa olemmeko olleet yhdessä neljä vai viisi vuotta. Anopin mukaan luku on viisi, meistä neljä, mutta tässä asiassa taidamme luottaa yhteistuumin anoppiin ;).

Meidän "tapaaminen" on itse asiassa hauska pikku kommellus, joka tavallaan tapahtui lentohommissa. Meillä molemmilla on lentoalalta ystäviä, jotka näkyvät facebookissa, samoin kuin lentoaiheisia valokuvia. 

Jonkin pitkän Aasian lennon jälkeen, "nollat taulussa", avasin facebookin ja siellä oli viesti Mikolta. Mikolta?!? Tyylillä Hei, miten sun viikko meni ja jotain muuta yhtä tuttavallista. Ajattelin, että kuinkahan unessa olen jonkin reitin lentänyt, kun en muista Mikko-nimistä kollegaa. Päättelin hänet kollegaksi johtuen näistä yhteisistä lentoalan ystävistä, ja kuvista. En tietysti halunnut tunnustaa kömmähdystä, ja halusin käyttäytyä fiksusti kollegaa kohtaa, niin vastasin viestiin ympäripyöreästi. Siinä sitten tovi viestiteltiin, kunnes Mikko kysyi, että lähtisinkö kaakaolle. Aina tällaiselle herkkusuulle kuppi kaakaota maistuu.

Mikko tuli hakemaan minua valkoisella Bemarillaan, ja ajattelin tämähän näyttää hyvältä; prinssi valkealla ratsulla ;). Kunnes selvisi että, eihän me tunnetakaan toisiamme! Silloin iski paniikki. Istuin autossa ja pohdin kuumeisesti pakoreittiä punaisissa valoissa. Mietin, että pitikin valita treffipäiväksi keskiviikko, menee Greyn Anatomiakin ihan sivu suun. Jotenkin sain koottua itseni, ja jäin autoon. Kävimme Cafe Caruselissa kaakaolla, ja treffit kesti seitsemän tuntia. Onneksi jäin autoon :). En osaa sanoa mistä tuo paniikki tuli, mutta jokin "klikkasi" kun astuin autoon ja tiesin, että tämä on tässä.

Mikko opiskeli tuolloin lentäjäksi, ja ennätti käydä koulua ansiolentäjän lupakirjaan saakka, kunnes totesi, että on liian myyntihenkinen ja "sosiaalinen" ohjaamoon. Sosiaalinen lainausmerkeissä, sillä toki koneessa juttuseuraa on keulillakin, mutta eri tavalla kuin...esimerkiksi myyntityössä :). Suhteen alku meillä olikin aika kivikkoinen, sillä molemmat meistä teki suuren elämänmuutoksen. Ja jokainen sellaisen tehnyt tietää, että se ottaa hetken aikaa, kunnes asiat taas asettuvat uomiinsa ja sisäinen balanssi löytyy. 

Nähtäväksi jää, vetääkö veri jossakin vaiheessa takaisin taivaalle. Aika ahtaalle tämä kotimaan ilmailu alan ihmiset laittaa. En osaa nimetä mitään muuta ammattikuntaa, joka joutuu neuvottelemaan toistuvasti palkan alennuksista ja työolosuhteiden heikennyksistä, samaan aikaan kun elinkustannukset nousevat, ja palkkoja on muilla aloilla korotettu. Monelle alan ihmiselle, työ on kuitenkin enemmänkin elämäntapa, jolloin on valmis uhrauksiin. Ikävä tosiasia, sillä kotimaiset lentoemännät, stuertit ja lentäjät ovat kotimaamme kasvot, ääni, tavat ja kulttuuri monelle ulkomaiselle matkustajalle. On sääli jos se menetetään. Tällaisia asioita pohdittaessa olisi hyvä muistaa, miksi lentoemäntiä, stuertteja ja lentäjiä koneessa ylipäätänsä on. Eväät osaa pakata jokainen ;).


Oikea ei ole se, jonka kanssa voi olla. Vaan se, jota ilman ei voi olla :).
Kuva Sakari Röyskö.

4 kommenttia:

  1. Ihana tarina ja kuva <3! Onneksi uskalsit jäädä autoon :-).

    Tuo ilmailuala on kyllä niin koukuttava, niille kelle se kolahtaa… Toivottavasti alalle vaan löytyisi lähivuosina jonkunlainen balanssi, vaikka kilpailu onkin kovaa.

    Mukavaa lomailua sinne pohjoiseen :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta...on se sellaista tuo ilmailu <3. Ja koukuttavaa tu autoon jääminenkin ;).

      Kiitos, oli kyllä ihana käydä oman mamman patojen äärellä herkuttelemassa ;)!

      Mukavaa viikon alkua sinne myös!

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta :)
    T. Kysyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit :)! Ihanaa viikkoa!

      Poista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!