16 helmikuuta 2015

Toivepostaus - oma Deko

Olisi kiva kuulla lisää teidän uudesta kodista ja rakennusprojektista. Miksi valitsitte Dekotalon ja miten paljon olette olleet itse projektissa mukana?

Se oli viime tammikuussa, kun totesin Mikolle, että pitäisiköhän meidän alkaa katsomaan suurempaa kotia. Olin 10. viikolla raskaana :). Meidän alkuperäisenä ajatuksena oli löytää jokin kiva, suurempi rivitalonpätkä, taikka paritalon puolikas Espoosta. Uusissa, ja hyvien kulkuyhteyksien päässä olevista rivareista hinnat kuitenkin karkasivat sen verran korkealle, että aloimme tosissamme miettiä rakentamista. Sattumalta löysimme sopivan tontin, ihan kivenheiton päästä nykyistä kotiamme, ja ystävänpäivänä 2014 teimme tonttikaupat.

Mies oli sitä mieltä, että koska vauva oli tulossa, niin järkevintä olisi valita muuttovalmis talopaketti. Oikeastaan meillä ei olisi ollut aikaa (eikä kiinnostusta) alkaa rakentamaan itse, ja muuttovalmiissa aikataulu ja budjetti pitää helpommin. Muuttovalmiissa talopaketeissa on myös takuuasiat kunnossa. Meillä on rinnetontti, joten talotoimituksesta jäi meille itselle perustusten teetättäminen ja maanrakennustyöt. Kantavan tasamaan tontille perustukset kuuluvat useimmiten talotoimitukseen. Lisäksi tiputimme pois terassit, jotka tulemme tekemään talkoovoimin itse.

Kävimme Helmikuussa parissa Dekotalon näytössä, Espoossa ja Klaukkalassa. Molemmissa näyttötaloissa sisätöiden laatu oli erinomainen, ja materiaalit olivat laadukkaita. Dekotalosta löytyi myös tontillemme sopiva talomalli Moderni 133, löytyy täältä. Dekotalon yksi valintaperusteista oli pohjan muokattavuus, ja saimme suunniteltua pohjan siten, että oleskelutilat saatiin tuotua etelään ja makuuhuoneet pohjoiseen. Monella muulla talotoimittajalla tämä ei ole mahdollista. Valintaan vaikutti lisäksi myös Dekotalon laaja kokonaistoimitus, joka on oikeasti muuttovalmis, ja pitää sisällään LVIS (lämpö,vesi,ilma,sähkö) -työt materiaaleineen. Muutostyöt olivat myös Dekotalolla kohtuuhintaisia, kun monella muulla toimittajalla muutostyöt ovat suhteellisen tyyriitä. Dekotalon palvelu, ja asiantunteva henkilökunta vaikutti myös positiivisesti päätökseen.


Deko 133 moderni. Valokatteet päädyssä ovat tehty talopaketin päälle
lisätyönä. Samoin autokatos-varasto.

Talon pohjan suunnittelu, sekä sen sijoittelu tontille oli ensimmäinen talopakettiin liittyvä työvaihe. Samalla päätimme nostaa huonekorkeudeksi 285cm ja tehdä kiviväliseinät, vaikka kyseessä on ulkoisesti puutalo. Vaihdoimme myös katon paneloinnin kipsilevyksi, ja lisäsimme kattoon ledispotteja. Vinkkinä voisin sanoa, että sähkösuunnitelma kannattaa käydä läpi alan ammattilaisen kanssa, jotta mm. pistorasioita ja valoja on tarpeeksi, niitä tarvittavissa paikoissa. Laajensimme myös yhden auton autokatos-varaston, kahdelle autolle sopivaksi. Omaa autoa odotellessa ;).

Matkan varrella olemme jumpanneet talopakettiin kuuluvan keittiötoimittajan, Domus, kanssa keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteet kuntoon. Kaapistot, ja kosteat tilat tiputimme Domuksen paketista pois, ja tulemme teettämään ne erikseen. Materiaalivalinnat ovat myös olleet työn alla, ja tänään on niiden toimitus talolle. Lisäksi päätimme ottaa maalämmön lämmitysmuodoksi. Jo näihin valintoihin olemme saaneet uppoamaan rutkasti aikaa :).

Lisäksi rakennusprojektiin on kuulunut lupien hakeminen, puidenkaato, maarakennustyöt, perustukset, ja lopuksi tulee vielä pihatyöt. Se on aika lailla maksimi mihin olemme valmiita sijoittamaan tällä hetkellä omaa aikaamme. Aloitimme projektin viime keväänä, ja koko projektiin, tontin ostosta, on mennyt nyt yksi vuosi. Uuteen kotiimme pääsemme muuttamaan huhtikuussa. Olen erittäin iloinen, että päätimme säästää itseämme, ja jättää rakentamisen ammattilaisille.

Kuva olohuoneesta keittiöön päin. Väliin tulee saareke linjaamaan keittiötä omaksi tilakseen. Keittiöstä jätimme yläkaapit pois, jotta tila ei huuda nimeä keittiö.


Lisäsimme olohuoneeseen lasipintaa, ja suurensimme ikkunoita. Olohuoneeseen tulee myös kamiina.


Meidän tuleva makuuhuone, johon tulee vaatehuone,
 ja käynti kylpyhuoneeseen.

Vasemmalta tullaan sisään, ja edessä näkyy talon eteläpääty.


Silkki ja isä-pappa .


6 kommenttia:

  1. Mukavaa kun on saanu muokattua oman mielen mukaan taloa! Montako neliötä tässä teidän uudessa kodissa on? Ja kuinka iso tontti?
    maalämpö onki edullinen ratkaisu lämmitykseen. Ei tarvi itkeä verta kun maksaa yli 200euron sähkölaskuja talvisin :D
    Näyttää ihanalta nuo isot ikkunat olkkarissa! Juuri tollaset määki haluaisin :-) meki asutaan dekotalossa, mutta ostettiin valmiina. Olisi ihana ite suunnitella. Ehkä sitten seuraavan talon voi ite päättää :P
    Ainoa huono puoli tässä on että kesäsin täällä on niin jumalattoman kuuma että ulkonaki on viileämpää :D Johtuu ehkä osin siitä ettei olla saatu laitettua sälekaihtimia olkkariin ja keittiöön ja siksi aurinko paistaa lähes koko päivän suoraan sisälle taloon.. oma vika :D -noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuinpinta-alaa meillä on 122m2, eli täyttää hyvin meidän perheen tarpeet ja saadan tuplattua neliöt :)! Tontin ala on 740m2, ihan hyvän kokoinen tontti Espooseen ;). Mikä Dekon malli teillä on, vai ovatkohan vielä samat...?

      Ikkunat on kyllä mun juttu, rakastan luonnonvaloa, jos olisi mahdollista, niin asuisin varmaan lasitalossa...

      Hehe, noilla sälekaihtimilla voi olla osuutta asiaan ;)!

      Poista
  2. Kiitos Erika-Maria mielekkäästä postauksesta ;-)! Iiiihanan näköistä ja kuulostaa hyvälle! Teille on tulossa kaikkea tarpeellista ja kaunista: mukavasti ikkunoita, korkeata tilaa, saareke keittiöön, tilava autotalli ja maalämpö. Todella kivasti olette tehneet muutoksia omiin tarpeisiin.

    Huhtikuuhan on kohta ja pääsette muuttamaan! Jeee! Onko teidän nykyinen koti jo löytänyt uudet asukkaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhtikuuta odotellessa ;)! Kyllä vain, aikamoinen jumppaaminen siinä olikin, että sai kaikki toiveet koottua ja siirrettyä käytäntöön, budjetin puitteissa ;).

      Nykyinen koti meni hyvin kaupaksi, suoraan ensimmäiseltä näytöltä :). Välittäjä oli kyllä tosi hyvä :). Nyt vain katse siis kohti uutta kotia <3!

      Poista
  3. Jaa'a.. mikähän malli se on :D eniten näyttää delotalojen sivuilta katsottuna tuolta.moderni 116.. meillä on autotalli vielä erikseen :)
    kova on nurmikon leikkuu teilläkin kesäsin.
    Meillä on reipas 1200neliötä tontti. Viime kesänä kylvettiin siemenet, mutta pitää varmaan lisätä vähän lisää nyt ku ei alkanu joka paikkaan kasvamaan. Ja jospa sais isompaa terassia rakennettua, ku nykynen on pyllyreijän kokonen :D -noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, terassi kuulostaa pieneltä :D! Mutta piha muuten isolta :)! Meille ei jää juurikaan nurmikkotilaa, saa nähdää tuleeko sitä ikävä kun Silkki kasvaa... Täytyy keksiä jokin fiksu paikka ainakin hiekkalaatikolle :).

      Pidetään peukkuja, että siellä jotain kasvaisi ;)!

      Poista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!