29 maaliskuuta 2015

Kysy, testaa ja käytä. Tarvittaessa vaihda.

Saan paljon kysymyksiä Silkin vaunuista, niiden käytöstä, sekä siitä mitä pitäisi huomioida vaunuja hankittaessa. Meillä vaunujen osto oli yksi haastavimmista tulevan vauvaperheen hankinnoista. Ja ehkä myös yksi kalleimista, mikäli autoa ja uutta kotia ei oteta huomioon ;).

Näin jälkikäteen sanoisin, että vaunujen osto on vähän niin kuin uuden auton hankinta. Toiselle ihmiselle ei voi sanoa, mikä menopeli hankkia, vaan jokaisen täytyy miettiä omia tarpeitaan ja käyttöään. Missä liikut? Minne vaunuilla ajat? Mitä vaunuilla ajaminen sinulle merkitsee? Kuinka usein ajat? Minkälaisia ominaisuuksia haluat? ...ja niin edelleen. Tässä lista asioista joita meillä pohdittiin. Toivottavasti tästä on apua myös muille tuleville mamoille ja papoille .

1. Ajomukavuus.
Ensimmäiseksi meillä pohdittiin ajomukavuutta, joka on meidän arvoasteikossa korkealla myös autoa hankittaessa. Halusimme vaunut, jotka eivät ole este liikkumiselle, vaan pikemminkin kannustavat lähtemään liikkeelle.

2. Merkki.
Toiseksi merkki. Mikko luottaa Saksalaisiin hyvin tunnettuihin automerkkeihin, ja kyseisen maan tunnettuun laatuun ja luotettavuuteen. Näin luotimme myös vaunuvalinnassa. Tunnettuun merkkiin, jotta tarvittaessa huolto ja takuu toimii, sekä varaosia saa.

3. Muunneltavuus.
Kolmanneksi listallemme nousi muunneltavuus. Liikumme mielellämme maalla, merellä ja ilmassa. Kaupungissa, sekä hiukan kauempana kaupungista. Halusimme vaunut, jotka saa helposti kasaan, ja jotka mahtuvat takakonttiin, busseihin ja hisseihin. Sellaiset vaunut, joilla pääsee ongelmitta myös kivijalka-liikkeisiin sisään. Vaunut, joita myös minä jaksan nostella, kasata ja purkaa.

Vaunujen korkeutta voi meillä säätää, mikä säästää selkää pitkällä ihmisellä, ja soveltuu näin sekä minulle että Mikolle käyttöön. Huolimatta siitä, että olemme erikokoisia ihmisiä. Plussana huomasimme Portugalin matkalla, että ratasversio toimii loistavasti myös syöttötuolina ravintolassa. Istuinosan saa nostettua juuri sopivan korkuiseksi pöydän ääreen, sekä nostettua niin pystyyn, jotta syöttäminen on turvallista.

4. Käyttöikä.
Jos maksamme, haluamme myös että ostosta voi käyttää pitkään. Meille yksi tärkeä kriteeri oli se, että samaan runkoon saa turvakaukalon, vaunukopan ja ratasistuimen. Tällä hetkellä Silkki on seitsemän kuukautta, ja olemme siirtyneet vaunukopasta ratasistuimeen. Siirto taisi tapahtua noin kuuden kuukauden kohdalla kun ympäröivä maailma alkoi kiinnostaa maman naamaataulua enemmän. Vaunukoppaa ja turvakaukaloa käytimme joustavasti ristiin, riippuen siitä missä liikuimme. Etenkin autolla liikutaessa, otimme usein mukaan myös vaunukopan, johon sujautimme Silkin suoraan turvakakukalosta jatkamaan uniaan, mikäli hän autossa nukahti. Kätevää.

Monet ystävät, joilla vauva on syntynyt viime kesänä tai syksyllä pohtivat nyt kevyempien rattaiden tai matkarattaiden hankintaa. Meillä se ei ole tarpeen sillä myös ratasistuimella kärryt ovat loistavat käyttää. Kevyet, sekä helposti kasattavat ja liikuteltavat. Säästämme siis tässä kohtaa osan siitä jonka alkuun panostimme.

5. Ulkonäkö.
Jotta vaunujen kahvaan on kiva tarttua, oli meille myös näöllä väliä. Pidämme molemmat mieheni kanssa vaunujen, ja nyt rattaiksi ratasisuimen avulla muuttuneista kärryjen ilmeestä. Ulkonäkö on muunneltavissa helposti kangasosia vaihtamalla, päivänvarjolla, lattekuppi-holderilla, jalkamuhvilla, kuomun kokoa muuttamalla, irrottamalla/lisäämällä tavaralaukkuja, peitoilla jotka ovat kiinnitettävissä suojaksi kuomulle tai peitoksi pienelle, ja monella muulla mitä nyt Stokken kärryihin on saatavilla.


Meidän valintamme oli siis Stokke Xplory, 
ja mama, papa & Silkki lves!



Näissä kuvissa päivänvarjo unohtui hotellille, mutta muuten setti on täydellinen .
Ja kärryt mahtui hyvin myös vuokra-auton konttiin...
kaiken muun tavaran lisäksi :).

Mutta kuten sanottu, jokainen tietää oman kärrytarpeensa parhaiten. Suomi on neljän vuodenaikansa vuoksi haastava maa pohtia oikeaa kärryvalintaa. Me olemme kärrytelleet Xploryilla kaikilla keleillä, myös sohjossa ja loskassa, jota oli ehkä kaksi päivää tänä vuonna. Silloin nämä kärryt ei kulje, mutta kaikissa muissa keleissä kyllä. Onneksi vaunut oli kevyet kantaa pahimpien loskakasojen yli ;)!

Ja jos teet väärän kärryvalinnan niin so what. Kierrätä, vaihda tai osta uusi runko, käytössä sen vasta tuntee että valinta on osunut oikeaan.

2 kommenttia:

  1. Ihania reissukuvia ja kiva lukea vaunukokemuksia. Täytyykin linkata vaunuja pohtivalle ystävälleni, että voisi vähän käydä vertailemassa kokemuksia. Meillä ollut vain bugaboon vaunuja käytössä ja merkki uskollisena (ja super tyytyväisenä) en niistä osaa enää luopua, mutta ystäväni voisi hyötyä tästä postauksesta, hän miettii Bugaboiden ja Stokkejen välillä parhaillaan :)

    Jos tulette matkustelemaan paljon tulevaisuudessa, voisin vinkata hurjan hyvistä matkarattaista. Näin useamman lapsen kanssa matkustellessa ei jaksa enää isompia (siis kompakteja, mutta silti verrattaen isoja) rattaita ottaa mukaan, tavaraa riittää muutenkin niin hurjasti. Suhteellisen tuoreet Babyzen yoyot ovat siis ihan pelastus. Niin pienet ja kevyet, että saa ottaa lentokoneeseen matkustamoon. Silti ovat tyylikkäät ja tukevat käytössä. Niihin saa vauvalle oman kopan, mutta 6kk eteenpäin ilman koppaa ja ovat parhaat. Esim. Lilous crushin Hertta on niistä kirjoitellut enemmän, jos kiinnostaa :)

    Mukavia päiviä ja iloa!

    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIitos vinkistä :). Tutuistuin matkarattaisiin ja näyttää ihanan helpoilta kasata ja avata! Ainoa mihin oma silmä kiinnittää huomiota nykyisten kärryjen ohella on tuo korkoero :). Mutta täytyy pitää vinkki mielessä tulevien reissujen varalta, ja josko isompaa rataspussukkaa ei jaksa tulevaisuudessa kannella :)!

      Bugaboot ovat kyllä keränneet paljon kiitosta ja huomiota ;), ja moni ystävä täälläkin on tosi tyytyväinen niihin. Niiden välillä pähkäilin minäkin...luulen että niissä on parempi jousitus kuin Stokkeissa, ainakin meidän runkoon verrattuna.

      Onnea valintaan ystävällesi & ihania pääsiäispyhiä sinne! <3

      Poista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!