12 kesäkuuta 2014

Luottokampaajan tuolissa!

Kävin pitkästä aikaa alkuviikosta kampaajalla. Edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt jo tovi aikaa, se taisi olla tammikuussa ihan alkuraskauden aikoihin. Olen aika tarkka siitä etten värjää hiustani liian usein, sillä vaikka väriaineet ovatkin tänä päivänä hellävaraisempia, niin vaalennusaine on kuitenkin aina vaalennusaine. Huomaan myös omasta hiuksestani aika nopeaan koska vuoden "kiintiö" on tullut täyteen. Kolme kertaa per vuosi on minulle sopiva tahti, vaikka luottokampaajani tuolissa viihdynkin.



Viime kerrasta on tosiaan vierähtänyt tovi, ja tuolloin väriaineet päässä istuessani pohdin olisiko pitänyt jättää odotusaikana värjäykset väliin. Pohdin aineiden imeytymistä päänahan kautta, mutta samalla ajattelin, että siltihän olisin kampaamossa, jossa hengitän samaa ilmaa jne...

Nyt kun pikkuinen on jo kasvanut, huomasin kuitenkin miettiväni samaa asiaa uudelleen. Pohdin joudunko nyt tyytymään pelkkään leikkaukseen, sillä pelkistä raidoista jää helposti "kasvuraja" näkymään, josta en pidä. Onneksi kuitenkin juttelin kampaajani kanssa ja hän tuumasi, että jätä asia hänen huoleksi :) Jos en halua väriaineiden koskettavan päänahkaa, niin ei huolta, se ei ole ongelma. Väristä saadaan silti tasainen ja luonnollinen. Ja mikä taituri! Ihana, ihana naturelli väri taas hiuksilla :)!


Samalla mikä ihana helpotus! Nyt ei tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, että olen huurustanut pikkuisen väriaineilla ;) Juttelin kampaajani kanssa siitä, mitä mieltä hän on asiasta, ja arvatkaa mitä hän vastasi - se on asiakkaan ihan itse päätettettävissä, hänelle se ei ole ongelma, koska pystyy luomaan saman lopputuloksen. Tämän vuoksi häneen luotankin. Asiahan on juuri näin :) Tee niinkuin juuri sinusta parhaalta tuntuu. Itse haluan nauttia kauniista hiusväristä myös odotuksen aikana, mutta ymmärrän täysin myös niitä, jotka väriaineet kaukaa kiertävät tai jatkavat hiusten värjäystä samaan malliin kuin ennenkin. 

Ihanat hiukset - hyvä mieli :)!


...ja ilman "kasvurajaa" ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!