03 kesäkuuta 2014

Terkkuja Tanskanmaalta!

Follow my blog with Bloglovin

Täällä on päästy kotiin pikku babymoonilta, eli autonhakureissulta Saksasta. Lennettiin keskiviikko-iltana Berliiniin ja haettiin vielä samana iltana auto liikkeestä. Saksassa vietettiin torstaina isänpäivää, joten kaikki liikkeet olisivat olleet torstaina kiinni, onneksi saimme tietää tästä aiemmin ja osasimme sopia tapaamisen keskiviikoksi. Autokauppias oli herrasmies, ja otti meidät vastaan vielä puoli yhdentoista aikaan illalla. Hih, olisittepa nähneet mieheni ilmeen kun hän näki ostoksensa liikkeen pihassa! Kieltämättä, erittäin tyylikäs ja mamma-ystävällinenkin auto, penkissä oli niin paljon säätöjä, että istuma-asennosta sai takuumukavan. Takakontti oli myös niin tilava, että pikkuisen kärryt mahtuu nyt huoletta kyytiin, takaikkunassa on sähköllä toimiva "pimennysverho", jotta aurinko ei paista liikaa taakse ja Isofix-kiinnikkeet löytyivät valmiiksi penkistä. Loput onkin sitten miehen omia ihanuuksia, mistä tämä mamma ei ole vieläkään ihan perillä...mutta auto on ilo silmälle ja mukava istuttava ;) Täytyy laittaa kuva myöhemmin tulemaan ;)

Yövyimme kaksi yötä Berliinissä ja ajettiin sieltä Puttgardeniin, josta otimme laivan yli Tanskaan. Tanskassa ennätimme myös olemaan myöskin pari yötä ja sieltä hurautimme sunnuntaina Tukholmaan. Takaisin Helsinkiin tulimme laivalla Tukholmasta, ja saatiin hyvää seuraa matkalla, sillä toiset naapurimme olivat sattumoisin samaan aikaan risteilyllä. Matkapuhelimella bloggerin päivittäminen oli sen verran haasteellista, että jätin sen suosiolla väliin.



Tanska ja Kööpenhamina oli muuten mitä loistavin vauva-/lapsikohde. Sieltä löytyy kivaa puuhaa koko perheelle; eläintarha, tivoli yms. ja liikkuminen pikkuisten kanssa näytti sujuvan näppärästi pyörällä välimatkojen ollessa suhteellisen lyhyitä.




Tanskalaiset ovat oikeasti tehneet perheen kanssa pyöräilystä taidetta! Pyöriin sai kiinni vaikka minkälaisia istuimia ja kärryjä :) Alin kuva ylläolevista on hotellimme pihasta, eli näppärän kulkupelin voi myös vuokrata hotellilta. Mekin vuokrasimme pyörät ja ajelimme ympäri Kööpenhaminaa, mikä oli loistava valinta, sillä ehdimme näkemään paljon ja oli mukava pysähdellä kivannäköisissä paikoissa kahvittelemassa ja syömässä. Sää oli puoliaurinkoinen, joten liian kuumakaan ei päässyt tulemaan polkiessa. Alla kuvassa näkyvät lenkkarit, olivat muuten ehdoton lisävaruste mamma-matkailuun. Huomaa, että pallomasu alkaa painaa ja lenkkareissä pidemmätkin turistikävelyt sujui kevyemmin. Ei ehkä niin esteettistä, mutta päivän Saksassa ballerinossa vietettyäni, jouduin heivaamaan ne kassiin ja vaihtamaan mukavampaan :)




Automatkat sujui myös miellyttävästi, pisin ajomatka taisi olla noin kuusi tuntia välillä Kööpenhamina-Tukholma. Luulin, että istuminen olisi tehnyt tiukempaa, mutta tosi leppoisasti matka autollakin taittui. Hyvä seura, maisemat ja huoltoasemalta hamstratut juorulehdet tekivät automatkasta itse asiassa tosi kivan :)


Toivottavasti teillä on ollut yhtä rentouttava viikonvaihde ja alkuviikko. Täällä onkin loppuviikosta luvassa melkoinen rutistus viimeisten koulu-juttujen tiimoilta, joten breikki tuli tarpeeseen. Kivaa tiistai-iltaa ja päivittelen piakkoin lisää kuulumisia Saksanmaaltakin. Me lähdetään vielä "valeraskaana" olevan rakkaani kanssa iltakävelylle, on se ihana että isukkikin on näin mukana odotuksessa  

2 kommenttia:

  1. Oi, hyvältä kuulostaa sekä auto että matka! <3 Mekin ollaan lähdössä heinäkuussa perhelomalle Köpikseen, jee! Ja pyöräreissu oli myös suunnitelmissa. Miten kivoja pyöriä siellä onkaan! :D

    Hurauttakaapa joku päivä kylään teidän uudella hienolla autolla! Veikkaan että täällä olisi ainakin yksi erittäin kiinnostunut! ;)

    Halauksin, Johanna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa, teille tulee tosi kiva reissu sinne :)! Ja pyöräily siellä oli superhelppoa, ei mitään isoja mäkiä vaan tosi mukavasti sai kierreltyä pitkin kaupunkia :) Ja nuo lastenkärryt oli niin hienoja :D

      Joo me tullaan, tämä viikonloppu menee tutkinnoissa, mutta ensi viikonloppu olisi vapaa ;)!! Laitetaan viestiä :) Haleja takaisinkin, pikku-neidille myös!

      Poista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!