Saada kaksi lasta lähekkäin ♥

Saan paljon kysymyksiä siitä, miltä tuntuu saada kaksi lasta näin lähekkäin. Olen myös saanut enemmän ystävällisiä varoituksia raskaasta alusta, kuin kuullut positiivisia kokemuksia kahden pienen lapsen kanssa vietetyistä alkumetreistä. Itse en kuitenkaan ole huolissani. Olen jo Silkin kanssa yllättynyt niin monta kertaa positiivisesti, että uskon että meillä tulee olemaan mukavaa myös kahden lapsen kanssa ensi vuoden alussa ❤.

Aikaisemmin luulin, että oman lapsen saaminen tuo tullessaan lähinnä vastuuta ruoka-ajoista, nukkumisesta ja vaipanvaihdosta. En tiennyt kuinka paljon iloa ja naurua pikkuinen tuo myös tullessaan. Silkki oppii jatkuvasti uusia asioita, joista iloitsemme yhdessä. Hän rakastaa hassuttelua ja nauramista, ja tuo mukanaan hauskoja kommelluksia joita pikkuisen kanssa väistämättä tulee. En todellakaan tiennyt että taaperon kanssa voi olla näin hauskaa.

Ensimmäinen raskauteni ja synnytys menivät tosi helposti. Sen vuoksi koin olevani melko nopeasti valmis uuteen raskauteen. Se myös sopi minun ja Mikon ajatusmaailmaan siitä, että halusimme saada Silkille oman tukipilarin ja leikkikaverin hänen elämään.

Ensimmäisen raskauden aikana olin huolissani pienistä asioista, joita nyt toisen raskauden kohdalla en ole edes ajatellut. Eli sinänsä tämä toinen raskaus on ollut paljon rennompi. Toki oma lepääminen on välillä jäänyt heikommaksi, mutta sekin on lähinnä ollut oma valinta. Esimerkiksi Silkin päiväunien aikaan ehtisin ihan hyvin levätä, mutta välillä on mukava puuhailla jotakin muuta (kuten nyt ;)). Syömisen suhteen olen ottanut myös rennommin. Olen syönyt melkein kaikkea mitä mieli tekee. Välillä se on ollut vihanneslautanen, mutta aika usein myös ihanan rasvainen pizza - Mikko tekee ihan liian hyvää pizzaa ❤! Syömisessä minusta on tärkeintä, että masussa kasvava pikkuinen saa riittävästi ravintoa.

Liikunnasta pystyin pitämään paremmin kiinni Silkkiä odottaessa. Olen lapsuudessani kaatunut rullaluistimilla, ja telonut toisen polveni. Joten sen kanssa on jaksettava kyykätä myös salilla. Onneksi pidän tosi paljon liikunnasta, ja sen tuomasta omasta ajasta. Tämän raskauden aikana ehdin entisen kolmen kerran sijasta, vain pari kertaa viikossa jumpalle. Se onneksi riittää sekä mielelle, että kropalle.

Näin kolmekymppisenä koen myös olevani juuri oikeassa iässä. On ihanaa kun ympärillä on ystäviä samassa elämäntilanteessa. Koen myös olevani vielä hyvinkin nuori ja virkeä, vaikka valvottuja öitä välillä tulee, mutta energiaa lapsen kanssa puuhailuun riittää. Välillä huomaan myös ajattelevani, että jos olisin tiennyt lasten kanssa olevan näin hauskaa, niin olisin ihan hyvin voinut haaveilla heistä aikaisemminkin. 2 + 2, olisi ollut kiva saldo, jos näiden parien kanssa olisi muutama vuosi kunnolla väliä. Toisaalta koen edelleen olevani riittävän nuori... ;).

Ennen kaikkea minun ohjeeni lapsia näin lähekkäin suunnitteleville on asettaa omaa rimaa alemmaksi. Raskaus ja äitiys ovat ainakin omalla kohdallani muokanneet persoonaa. Ne ovat tuoneet tiettyä rauhallisuutta ja halua nauttia ajasta oman perheen kanssa. Mielestäni kaikki se mitä muut tekee, sosiaalisuus, ja yhteiskunnan paine olla tietynlainen äiti tai isä voi unohtaa. Parasta on tehdä niin kuin itse parhaaksi näkee ja kokee. Sanoisinkin ohjeeksi että, unohda kaikki vaatimukset ja nauti vanhemmuudesta. Saat siitä varmasti paljon enemmän irti näin. Toinen ohje on suukottaa myös puolisoa. Pikkuisen kanssa läheisyyskiintiö tulee nopeasti täyteen ja puoliso voi jäädä vähemmälle. Se rakkaus kuitenkin mikä vanhempien välillä on, heijastuu suoraan lapseen, joten hän ei jää mistään paitsi vaikka välillä olisikin ns. kakkonen. Niin kamalalta kuin se voi jolle kuille kuulostaakin. Näin sanoi meille pappi Silkin ristiäisissä, ja saman hän sanoi myös viime sunnuntaina ystävillemme. Allekirjoitan täysin ❤.

Kuva Sakari Röyskö.

♥