18 helmikuuta 2016

Irtiotto vauvakuplasta

Se on hieno tunne kun huomaa uskaltaneensa jättää kodin turvallisen vauvakuplan taakseen, ja alkaneensa jälleen tavata ystäviä muuallakin kuin kotona, käydä taaperon harrastuksissa, kärryttelemässä sekä puistoissa. Alkuun ajattelin että kahden lapsen kanssa liikkuminen olisi hankalaa, mutta loppujen lopuksi se ei vaadi kuin hiukan enemmän aikaa sekä suunnitelmallisuutta. Mutta ei liikaa suunnitelmallisuutta, sillä lapset ovat petollisia ja asiat ei kuitenkaan mene niin kuin oli suunnitellut ;).

Tässä koottuna kuitenkin muutama vinkki joiden olen huomannut toimivan arjessa: Varaa riittävästi aikaa siihen, että olet valmiina lähtöön. Ainakin puolisen tuntia, jotta sinulla on riittävä marginaali aikaa imettää tai vaihtaa vaippaa. Käy hoitolaukun sisältö läpi vielä kerran ennen lähtöä, jotta kaikki tarvittava on mukana. Itselläni on jäänyt pari kertaa vauvan vaihtovaatteet kotiin, tietysti juuri silloin kun olisin niitä kipeiten kaivannut. Pidä tutti käden ulottuvilla, mikäli vauvasi syö sitä. Pue sellaiset vaatteet päällesi, joiden kanssa on helppo imettää, niin vältyt takeltelulta vaatteiden kanssa. Itselläni on mukana hoitolaukussa tämä imetyssuoja. Se on ollut kätevä ja kaunis apuväline kerhoissa, juhlissa, kylässä, kahviloissa, ja milloin missäkin olen halunnut imettää rauhassa. Kannattaa pitää huoli myös siitä, että on itse muistanut juoda ja syödä tarpeeksi. Nälkäisenä tai janoisena vauvan imettäminen voi olla haastavaa, ja jos siihen lisätään kiire niin stressitaso nousee varmasti. Luonnollisesti myös vauva huomaa tämän ja muuttuu helposti itkuiseksi. Joten pidä huoli myös omasta hyvinvoinnistasi. Kannattaa myös sanoa heille, joita olet tapaamassa, että on hankala sanoa aivan tarkkaa tapaamisaikaa, sillä lasten kanssa liikkuessa voi jotakin odottamatonta tapahtua ja usein tapahtuukin. Kaikki tämä voi kuulostaa hankalalta. Itse olen kuitenkin huomannut, että jokaisen kerran jälkeen lähteminen ja lasten kanssa liikkuminen sujuu helpommin. Joten ei muuta kuin rohkeasti liikkeelle yhden, kahden tai kolmen pienen kanssa. Se helpottaa. Lupaan sen .

Lounastauko lattialla. Joskus on helpoin mennä sieltä missä aita on matalin :).

15 helmikuuta 2016

Max ❤

Täällä vietettiin ystävänpäivää ihanien ja rentojen ristiäisten merkeissä. Pieni mies sai kasteessa nimen Max Arnold . Lyhyt ja voimakas nimi Velkulle, joka jo odotusaikana tuntui pieneltä valaskalalta vatsassa. Arnold nimi tuli Mikolta, ja kauemmin blogiani seuranneet tietävät miksi. Max puolestaan on kaunis mahtinimi pienelle mahtimiehelle .

Kastejuhlat vietimme kotona. Kahden lapsen kanssa se oli nappivalinta, vaikka juhlia edeltävänä iltana kiristelinkin hampaitani siivouksen ja viimeisten valmistelujen kanssa. Toisaalta, jotta juhlat onnistuvat tarvitaan siihen aina hitunen kiirettä, ainakin yksi särkynyt lasi, ja reveneet sukkahousut. Tai minun kohdallani tukisukkahousut kokoa 40, jotka eivät koosta huolimatta mahtuneet jalkaan. Kätevää huomata tämä sillä hetkellä kun kauppaan ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä, pidennetyistä aukioloajoista huolimatta. Miten koon 36 naisesta tulee kahdessa vuodessa kokoa 40 oleva nainen...vauvat käyvät kalliiksi kun joka kerta saa uusia vaatekaapin. 

Ristiäiset olivat niin ihanat että en ole vieläkään raskinut siivota kastepöytää pois olohuoneesta. Täytyy nauttia siitä vielä yksi päivä. Eihän sitä koskaan tiedä koska seuraavan kerran saa tällaisia juhlia järjestää.


Tänään otettiin Maxin kanssa aamupäivä rennosti ja toivuttiin juhlista.

09 helmikuuta 2016

Oh shit!

Tilaa kukat, soita Fazer, vie kastepuku pesulaan, kampaaja... Minun kalenteriviikko näyttää tältä. Sunnuntaina 14.2. vietämme Velkun kastejuhlia. Toivon niin ainakin . Silkki on nimittäin saanut joko oksennustaudin, tai...hmm...kakkataudin. Olen innokkaasti yrittänyt houkutella Silkkiä potalle, ja eilen pikkuinen pitkästä aikaa melkein onnistui. Tuotos oli vain mennyt huomaamattani potan viereen. Laittelin pyykkejä samalla, ja ennen kuin ehdin paikalle nyrpisteli Silkki nenäänsä suunympärys ruskeana. Jep, sitäpä juuri...
Olin jo soittamassa myrkytyskeskukseen, mutta Mikko rauhoitteli että jokainen lapsi syö kakkaa elämänsä aikana. Toivon niin, sillä muuten koen epäonnistuneeni hetkellisesti äitinä...hih, vaikka salaa suklaanruskeasti hymyilevä prinsessa naurattikin.

Joka tapauksessa luonto ilmeisesti korjasi tilanteen, sillä yöllä Silkkis oksensi mahan tyhjäksi. Pyykkikone on ollut maman seurana koko aamun ja aamupäivän kerho jäi varmuuden vuoksi väliin. No mutta, elämässä sattuu ja tapahtuu. Ja jos tilanne korjaantuu pesukoneella, niin kovin pahasta tilanteesta ei voi olla kysymys. Minun potalle opettamis-innostus taisi kyllä laantua hetkeksi...

En olisi millään raaskinut purkaa Silkin vaaleanpunaisia nauhoja kastemekosta, mutta nyt on vaaleansinisten nauhojen vuoro .