18 toukokuuta 2014

Sunnuntai-aamupäivää!

Ihana aurinkoinen päivä tulossa! Heräsin aamulla jo kahdeksalta valoon, jopa bebe oli vielä unilla siihen aikaan, mutta heräsi heti kun alkoi aamupalatarjoilu masuun (pikku potkut alkoi tuntua), herkkupylly! Täytyy varmaan harkita pimennysverhon hankkimista makuuhuoneeseen, sillä olisin mielellään köllinyt vielä vähän aikaa.

Perjantai-illan herkkuhetki ja lepo tuli tarpeeseen Ben&Jerry´sin jäätelön siivittämänä. Ben Cohenin ja Jerry Greenfieldin tarina on mielestäni inspiroiva. Kaksi lukiolaispoikaa, jotka perustavat jäätelöbaarin rakkaudesta ruokaan, kirjekurssilla opituilla taidoilla, ja jäätelöbaarista kasvaa maailman laajuinen yritys. Benillä ei ollut juurikaan makuaistia, joten jäätelöihin piti lisätä kunnon "sattumia", ja niitä sattumia minäkin rakastan!

Oikeastaan tarinassa kiehtoo kahden nuoren miehen kekseliäisyys ja halu pitää hauskaa. He eivät tehneet yritystoiminnastaan pelkästään "taloudellista ratasta" vaan halusivat tehdä ansaitsemallaan rahalla myös hyvää. Yritys on pysynyt uskollisena juurilleen työllistäen ihmisiä ja maksamalla elinkustannuksiin perustuvaa palkkaa minimipalkan sijaan, tukemalla farmeja joiden tuotanto on hormoni-vapaata ja tietysti taistelemalla ilmaston läpenemistä vastaan kantamalla vastuun jätteistä ja päästöistä. Mutta silti he pitävät yhä hauskaa!


Eilisen työpäivän puitteissä pääsin myös kuuntelemaan Human Energyn, Tuija Rummukaisen myyntikoulutusta. Tosi kiva myyntikoulutus, mutta se tarjoili myös hyviä vinkkejä omaan elämään. Jäin pohtiman asiaa kun Tuija arvuutteli meiltä kuinka monella ihmisellä maailmasta on tavoitteita - vastaus oli viidellä prosentilla, joista noin kolme prosenttia kirjoittaa tavoitteensa ylös paperille, ja heistä yksi prosentti saavuttaa tavoitteensa.

En muista mihin tutkimus perustui, mutta tarinan opetus oli se, kun tavoitteensa kirjoittaa ylös paperille muistiin, ne muuttuvat oman mielen sijasta todellisiksi asioiksi "jotka ovat olemassa", ja tällöin ihminen alkaa luonnostaan toteuttamaan niitä :) Saman vinkin voi lukea aika monesta menestyneen ihmisen elämänkerrasta ja tarinasta, joten tässä täytyy olla jotakin perää. Tavoitteethan eivät tarvitse olla välttämättä "kovia tavoitteita" vaan ne voivat olla mitä tahansa työelämään, tulevaisuuden kotiin, ihmissuhteisiin tai muuhun liittyvää. Parasta on jos löytää tavoitteita kaikille näille osa-aluille, jolloin ne harmoniassa tukevat toisiaan. Tätä minä ainakin aion kokeilla ;)

Aurinkoista & inspiroivaa sunnuntaita kaikille!

2 kommenttia:

  1. Toi tavoitteet paperille on oikeesti tosi juttu ja sitä jo tässä hetken toteuttanu. Nyt pitäis muuttaa ne kuviksi-aarrekartaksi jolloin uskon niiden muuttuvan vielä enemmän todellisiksi. Cheek:n sanoin "tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä, jippikayjei hei hei sä tsiikaat voittajaa...."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista, arrekarttoja vain laatimaan :) Uskon kyllä, että visualisointi tuo tavoitteet vielä lähemmäksi :) Ihanaa iltaa sinne :)

      Poista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!