Kuka on sinun esikuva?

Kävimme eilen kahvittelemassa Silkin kummitädin luona, ja jostain syystä päädyimme puhumaan ihmisistä joita ihailemme. Jotenkin se ehkä liittyi myös vaatteisiin ja pohdimme tyylikkäitä naisia. Naisia, joiden tyyliä voisi copy cat -henkeen siirtää omaan vaatekaappiin ilman, että itse tarvitsee käydä kauppojen valikoimaa läpi. Joka muuten välillä vastaa urheilusuoritusta, ainakin kärryjen kanssa liikkuessa :).

Voin välillä nappaista kivoja ideoita ystävien vaatteista tai blogeista, mutta varsinaista tyylilyyliä jota ihailisin, tai jonka tyyliä pystyisin siirtämään omaan kaappiini en ole löytänyt. Yksittäisiä kappaleita kyllä. Mitä tulee ihailemaani henkilöön, niin arvatkaa mitä vastasin ystävälleni!?

Minun veljen vaimon isä. Ei siis tyylikkäästi Mademoiselle Chanel, rautarouva Clinton, Prinsessa Diana tai supernainen Oprah Winfrey, jotka kaikki olisivat hyviä esikuvia.

Se miksi hän tuli ensimmäisenä mieleeni, johtuu siitä, että pidän häntä mutkattomana ihmisenä, jolla on hyvä itseluottamus. Hän on henkilö, joka useimmiten sanoo suoraan mielipiteensä asiaan kuin asiaan. Hän ei kuitenkaan tyrmää vastakkaista mielipidettä, mutta uskaltaa pitää omansa ja perustella sen. Hän myös kyseenalaistaa asioita, ja sanoo senkin ääneen. Hän on huumorintajuinen ja rehellinen. Jos hänen mielipidettä kysyy, niin hän kertoo omansa, eikä kenenkään muun mielipidettä väistääkseen vastauksen.

Samaan kategoriaan voisin tiputtaa Hjallis Harkimon. Ei aina maailman tahdikkain tai diplomaattisin henkilö, mutta mielipiteissään rohkea, suora ja rehellinen. Tosin Hjallista en ole tavannut, mutta hänen keskusteluohjelmastaan ja blogista olen tehnyt tämän johtopäätöksen. Tiesitkö muuten, että Hjallista on koulukiusattu? Silti hänen julkisuuskuvansa on vahva. Monen vahvan ihmisen takaa löytyy sama tarina, ja siitä kasvatettu paksumpi nahka, sekä usko omaan itseensä.

Ylipäätänsä huomaan ihailevani enemmän luonteenpiirteitä kuin tiettyä ihmistä. Itseluottamus ja oman elämän arvostus näkyy usein karismana, joka viehättää.

Tämän haluaisin opettaa myös omalle tyttärelleni. Luin jostain, ettei lasta saisi kannustaa ja kehua liikaa, jotta hän ei luulusi olevansa parempi kuin muut, tai osaavansa enemmän kuin osaa. Oikeasti?!

Omassa elämässäni itseluottamus ollut asia, johon olen voinut nojata ja luottaa. Sen vuoksi olen uskaltanut tehdä itselleni suuria päätöksiä; muuttanut ulkomaille, opiskellut eri aloja, ostanut ensimmäisen oman asunnon keskellä niin sanottua huonointa aikaa, vaihtanut alaa joka oli minulle "hyppy tuntemattomaan", ja niin edelleen. Itseluottamus on peruskallio, jolla seison ja mitä elämässä tapahtuukin, niin tiedän, että se kantaa. Toki "tyhmänrohkea" ei kannata olla, mutta kunnianhimoinen ja määrätietoinen kyllä :).

Ristiäisissä pappimme sanoi mielenkiintoisen ajatuksen, että suurin vaikutus tyttöjen itsetuntoon tulee heidän äideiltään. Siitä miten äiti heitä katsoo, puhuu ja hyväksyy heidät. Ajankäytön kannalta äiti usein viettää enemmän tunteja päivästä lastensa kanssa, kuin isä. Itse allekirjoitan tämän. Sen vuoksi aionkin olla omalta osaltani se, joka auttaa Silkkiä rakentamaan oman vahvan peruskallion. Minä voin olla kivi siinä kalliossa, johon nojata. Aion myös kehua ja kannustaa häntä haaveilemaan, sekä tavoittelemaan unelmiaan. Hän saa myös valita väärin ja oppia siitä, kuitenkin muistaen, että seison takana. En vielä paljoa lapsenkasvatuksesta tiedä, mutta luulen, että lapsi haluaa olla vanhemmilleen tietyllä tapaa mieliksi, ja tulla hyväksytyksi. Mielestäni yksi vanhempien tärkeimmistä tehtävistä onkin saada hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi tässä maailmassa.

Mutta, asia siis yhdellä lauseella ilmaistuna; mielestäni ihmisen esikuva pitäisi olla hän itse. Jokainen meistä astuu välillä harhaan ja tekee virheitä, mutta pääsääntöisesti ihmisen pitäisi elää ja toimia niin, että hän voi tuntea hyvää oloa itsestään.

Ihailkaa itseänne ♥