Silkistä on kuoritunut syksyn aikana oikea helmi-kerholainen. Olen niin ylpeä hänestä, että näin pieni tyttö voitti pelkonsa. Kannustamisella ja etenemällä lapsentahtisesti, meidän pieni tyttö uskalsi kolmen viikon harjoittelun jälkeen itsenäisesti kerhoon. Taputan myös itseäni olkapäälle siitä, että jaksoin olla kannustava ja lohdutella sinnikkäästi vaikka jouduimme alkuun lähtemään kerhosta kesken pois. Se todellakin palkitsi, sillä nykyään meillä ikävöidään kerhoon jos se jostakin syystä jää välistä ❤.
Kiirettä syksyyn ovat myös tuoneet Mikon miljoona työmatkaa, sekä hänen aiottua aikaisempi valmistuminen koulusta. Nytkin Mikko istuu sohvalla hiomassa lopputyötä, ja minä taas vierashuoneessa oman koneen ääressä. Hehe, ja kyllä - edelleen tästä huolimatta meidän parisuhde voi hyvin ;). Yksi avain onneen on se, että kiireenkin keskellä minä haluan jutella kaikesta. Olen sitä mieltä, että perhe on kaikista tärkein tiimi ja voimavara, vaikka töissä tai koulussa olisikin tuulista ❤.
Tuulesta puheen ollen, meidän perheen uusi talviharrastus on pulkkailu. Toivottavasti te olette myös nauttineen lumisista keleistä. Suomi on niin kapea maa, että säärintamat saattavat vaihtua hetkessä. Täällä onkin siis otettu ilo irti näistä valoisista valkoisista päivistä.
Pikku-pulkkailijat. Maximuksen alle ei mahtunut enää karva pulkkaan. Mihin minun vauva katosi... :)!?
❤
Kiva kuulla, että kerho sujuu noin ihanasti :) Miten toteutit tuon 3 viikon tutustumisen. Olitko itse mukana kerhossa osittain/kokonaan vai oliko Silkki lyhyempiä aikoja kerhossa?
VastaaPoistaSanos muuta, helpotus se oli itsellenikin ja ennen kaikkea Silkille itselleen. Hän oli niin onnellinen oltuaan itsenäisesti ensimmäisen kerran kerhossa :)! Me sovimme kerho-ohjaajien kanssa niin, että olin "extra-viikon" mukana kerhossa, mutta istuin taustalla. Aina kun Silkki haki minusta turvaa, ohjasin hänet lempeästi mutta päättäväisesti kerho-ohjaajien luo.
PoistaSeuraavilla viikoilla kehossa aloitettiin ulkoilu (kerho kestää kaksi tuntia, joista ensimmäinen ulkoillaan ja toinen leikitään sisällä). Sovimme että Silkki ulkoilee, ja yrittää jatkaa sisälle leikkimään, mutta tulen varmuudeksi häntä hakemaan ensimmäisen tunnin päätteeksi. Itku tuli pienellä aina siinä kohtaa kun olisi pitänyt mennä sisälle, ja hän palasi pari viikkoa aina ovelta kotiin. Lohdutin häntä aina, ja toistin niin monta kertaa kun tarvitsi, että; Ei haittaa jos itkettää, se menee ohi ja helpottaa. Ja kyllä sinä vielä onnistut. Kerhossa on tosi kivaa kun pääsee leikkimään...jne.
Kolmannen viikon jälkeen Silkki tuli jotenkin tutuksi kerhoilun kanssa, ja alkoi uskaltaa luottaa ohjaajiin. Hän uskaltautui menemään sisälle, ja ohjaajat antoivat fiksusti hänen jäädä istumaan eteiseen - kerhohuoneen ovi avoinna. Ohjaajat kävivät aina pienen hetken päästä kysymässä tulisiko myös Silkki leikkimään. Ja jossain kohtaa hän lopulta rohkeni :). Ja voi sitä onnistumisen riemua, kun tulin häntä hakemaan. Silkki heittäytyi nauraen selälleen kerhon lattialle <3. Hän oli niin iloinen :)! Se oli hänelle valtava ponnistus, mutta itse hän lopulta rohkaistui kerhoilemaan kun aika teki tehtävänsä :). En voisi olla ylpeämpi hänestä <3.