26 joulukuuta 2014

Mitä pienelle päälle pakkaseen?

Ihana talvipäivä jälleen takana. Silkille kesäkuun helteillä ostettu Daunin untuvapussi, postaus täällä, on ollut meillä kovalla käytöllä. Silkki on nukkunut koko syksyn pussissa pelkässä bodyssa ja legginseissä; maailman helpointa sujautaa pieni puoliunisena (ja usein kiireessä ;)) pussiin, ja pussissa vaunuihin. Pussissa Silkki on nukkunut mielettömän hyvin. Se on ollut turvallinen pesä vastasyntyneelle pienelle, uudessa maailmassa. Silkki on myös mahtunut hyvin liikkumaan pussissa, eikä lasta ole tarvinut "topata" vaatteista kankeaksi. Nyt pakkasella olen pukenut Silkille lisäksi villaisen neuletakin ja siihen kuuluvat housut, sekä tumput ja villasukat, sekä Reiman myssyn kypärälakin kera. Eilen pakkasta oli -10 astetta, joten lisäsin vaunukoppaan pohjalle lampaantaljan ja päälle vielä villapeiton. Silkki nukkui nenänpää lämpöisenä reilut kahden tunnin päikkärit pakkasesta huolimatta ulkona.

Untuvapussi on ollut meidän parhaita ostoksia pienelle, ja ollut käytössä lähes joka päivä. Luonnonmateriaalit, kuten untuva, peittoaa keinokuidun lämmönsitomiskyvyn mennen tullen. Untuva sitoo paljon ilmaa, joten se muodostaa lämpöä eristävän, mutta hengittävän kerroksen. Kertaakaan ei ole tarvinnut pelätä vauvan olevan kylmissään vaunuissa, eikä myös hikinen. Untuva on materiaalina kevyt, joten pussi ei paina pientä, eikä ahtaa vaunukoppaa liian täyteen. Sään mukaan olen vain pukenut Silkille pussin sisälle sopivan lämpöisen vaatesetin. Kauppareissuilla Silkki on ollut kevyemmillä vaatteilla pussin sisällä, ja olen avannut vetoketjua aina tarpeen tullen. Silkki täytti eilen neljä kuukautta, ja toistaiseksi hän on mahtunut hyvin Daunin untuvapussiin. Toivotaan, että pussin sentit riittävät vielä keväälle asti :).

Itse mietin aluksi, että tuleeko pussille tarpeeksi käyttöä hintaan nähden. Tässä kohtaa voin lämmöllä pussia suositella, ja todeta että varmasti tulee, mikäli vauva ei ole syntynyt kesän kynnyksellä. Muut paksummat vaatteet, söpöt teddy-puvut ja muut, meillä ovat puolestaan jääneet hyvin vähälle käytölle.



Meidän Daunin untuvapussi on kaunis hopeanvärinen.

Liputan luonnonmateriaalien puolesta kaikesta eettisyydestä huolimatta. Villa ja untuva ovat olleet todella lämmin ja hyvä yhdistelmä, mutta mikäli eettisyys on sydämen asia, löytyy varmasti myös muitakin lämpöisiä unipusseja pienille .

Dauni untuvamakuupussi istuu myös turvakaukaloon valjasreikien ansiosta.

Tyytyväinen käyttäjä pötköttelee vaunukopassaan ♥.


Varmaa kuitenkin on, että kaikki vauvat rakastavat lämpöä.


3 kommenttia:

  1. Voi luoja mikä söpöläinen ! ♡ kuinka iso neiti jo on? Pyöreät on ainakin posket :)
    Oma kummipoikani oli 4kk iässä samankokoinen, kun alessa 10kk iässä :D Alessalla oli vain pituutta sentin enemmän, mitä Einolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana pieni pehmoposki Silkkis on :) <3! 4kk neuvolassa oli 64,8cm ja 7300g :). 12,8cm tullut pituutta syntymästä, hurjaa miten ne pienet kasvaa... Minkä kokoinen Alessa siis oli :)?

      Poista
  2. Alessa oli jotain reilu 71cm ja noin 8100g sillon 10kk ikäsenä. Nyt on about 12,5kg ja ehkä 86cm pitkä ja kk päästä 2v synttärit ♡

    VastaaPoista

Kommentit, ajatukset ja ideat ovat lämpimästi tervetulleita -Kiitos!